tag:blogger.com,1999:blog-15431096561426884112024-03-05T13:11:48.791+02:00Marko Hautalan kirjallinen blogiMarko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.comBlogger111125tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-65032363796775360332014-06-20T09:46:00.000+03:002014-06-21T18:19:45.536+03:00Poistan sitten myöhemmin<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZ-YxlikfNGmWc_TpjyLTClemtwzNI8Qs0X7e8iWtlGxG1FsUArhEBeCmUiVzag-iVVlNC3Nf8CS6_HUfr1GW2qmPsyVT7J7JAxK2RYG3gsOD8HhEzWFwDf3T2pBfWqhQIRMxmKH0_qXDd/s1600/Kuokkamummo_tiivis+naama.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZ-YxlikfNGmWc_TpjyLTClemtwzNI8Qs0X7e8iWtlGxG1FsUArhEBeCmUiVzag-iVVlNC3Nf8CS6_HUfr1GW2qmPsyVT7J7JAxK2RYG3gsOD8HhEzWFwDf3T2pBfWqhQIRMxmKH0_qXDd/s1600/Kuokkamummo_tiivis+naama.jpg" height="320" width="254" /></a></div>
Luen <a href="http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513180270" target="_blank">Kuokkamummo</a>-romaanin vedoksia. Ikävä kyllä olen edelleen täysin väärä ihminen tähän hommaan (onneksi on muitakin oikolukijoita). Tekijän vinoutuneesta lukuperspektiivistä kertoo se, että tunnen hiipivää kauhua aivan vääristä asioista.<br />
<br />
Alan esimerkiksi tajuta, että monet romaanin kohdat olivat sellaisia, jotka ajattelin joko silotella tai poistaa kokonaan lopullisesta versiosta. Syitä moiselle sensuurille on monia, osa omaan itseen, osa viattomien suojelemiseen liittyviä. <br />
<br />
Onneksi silmä turtuu kirjoitusprosessin aikana. Siloittelu- ja itsesensuurisuunnitelmat unohtuvat. Romaania pitääkin kirjoittaa häpeän ja maineen menettämisen uhalla, vähän niin kuin päiväkirjaa, johon kirjataan todellisten tapahtumien lisäksi kaikki fantasiat ja pelot.<br />
<br />
Eräs ihminen sanoi kerran, että jokaisen päiväkirjaa pitävän salainen toive on, että joku joskus lukee hänen henkilökohtaiset tunnustuksensa.<br />
<br />
En tiedä, mutta onneksi tämän romaanin kohdalla on myöhäistä sensuroida enää mitään.<br />
<br />
Toivotan lukijoille hyvää juhannusta. Jos on tulossa tylsä viikonloppu, voit tehdä siitä todella kummallisen vaikkapa lukemalla <b>Tom Piccirillin</b> romaanin <i>A Choir of Ill Children</i> (2003). Piccirilli on kirjoittanut muun muassa <i>Hellboyta</i>, mutta tämä on jotakin paljon maagisempaa, kierompaa ja parempaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZU47M2SDFdqUQAz6W6wilfq3Xsb1Apa8iz_Bopk2YpBPv87JUbI24J2tUI8UaBdH5T5ZcN4CyUy9vOBB_l0BD9mkJNYBhxSBl99CxWD1fdCGrTDzGYPN5BncMrSpQ5mTfCXvOuzWZmETo/s1600/choir.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZU47M2SDFdqUQAz6W6wilfq3Xsb1Apa8iz_Bopk2YpBPv87JUbI24J2tUI8UaBdH5T5ZcN4CyUy9vOBB_l0BD9mkJNYBhxSBl99CxWD1fdCGrTDzGYPN5BncMrSpQ5mTfCXvOuzWZmETo/s1600/choir.jpg" height="320" width="206" /></a></div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-37425592152909254932014-06-13T11:53:00.001+03:002014-06-14T01:00:53.253+03:00Mikä sodassa kiehtoo?<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJ-icvIsBhSxzouPy1-_z6Axcnmzq-Cv1YnTg7CopRwysCEeQgKbsN0j24kBN8cO3GgSjGY-_poUJ62aTzXbvGQQYir_5yJ5uEGW1lasR2pYWGciLKvx-gepU4MZgRY2k1u2TRo5dVhbbl/s1600/%7BD04FFA9B-EA26-48AF-BF58-31ECB78596BE%7DImg100.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJ-icvIsBhSxzouPy1-_z6Axcnmzq-Cv1YnTg7CopRwysCEeQgKbsN0j24kBN8cO3GgSjGY-_poUJ62aTzXbvGQQYir_5yJ5uEGW1lasR2pYWGciLKvx-gepU4MZgRY2k1u2TRo5dVhbbl/s1600/%7BD04FFA9B-EA26-48AF-BF58-31ECB78596BE%7DImg100.jpg" height="320" width="240" /></a></div>
Sota on kammottavinta, mitä ihmiskunta voi itselleen aiheuttaa. Ja silti se on myös lumoava ilmiö, ainakin niin kauan, kun sitä voi tarkkailla etäältä. Tätä todistaa esimerkiksi sotahistorioitsija <b>Anthony Beevorin</b> suursuosio.<br />
<br />
Kun luen kauhutarinaa, en tunne pätkääkään syyllisyyttä siitä, että nautin groteskeista ja väkivaltaisista yksityiskohdista. Sotahistorian kanssa tilanne on toinen. Se on todellista lahtausta käsittämättömän suuressa mittakaavassa.<br />
<br />
Ei olekaan ihme, että rintamalle sijoittuvia kauhutarinoita on kovin vähän ja nekin yleensä hieman ontuvia. Kauhutarinan väkivalta on aina (ja varsinkin parhaimmillaan) niin estetisoitua, että se muuttuu psykologiseksi. Sen suunta on sisäänpäin, ihmissieluun, joka on jatkuvassa sotatilassa. Suurin osa unista on painajaisia, se on kuulemma tutkittukin.<br />
<br />
Oikeassa sodassa kauhu taas on kouriintuntuvan todellista, ulkoista ja jopa banaalia. Yksilöillä ei ole merkitystä, sillä univormu häivyttää persoonan. Satunnaisen kranaatin tappama ihminen on kuka tahansa, pelkkä pelinappula. Sodan kauhu on <i>sielutonta</i>. Kranaattikauhukohtauksessa ihminen on kuin pelkoautomaatti, jumiutunut kone, jonka psykologia on kaventunut trauman pakonomaiseksi toistoksi.<br />
<br />
Mikä sodassa sitten viehättää? En tiedä. Vertauskohtaa voisi kuitenkin hakea luontodokumenteista. Kun suuret kissapedot raatelevat norsunpoikasen, näky on ahdistava ja surullinen. Tunnetta lisää tietoisuus siitä, että näin tapahtuu koko ajan. Avuttomien poikasten raateleminen ei ole eläinyksilön tragedia, vaan business as usual.<br />
<br />
Mutta sitten saapuu ratsuväki: Luontodokumentin selostajan rauhallinen ääni kertoo (kuin pelkäävälle pikkulapselle), että leijonanpoikasetkin tarvitsevat ravintoa ja että tämä on kaikki luonnon suurta kiertokulkua.<br />
<br />
Samalla tavalla sotahistoriassa. Haavoittunut sotilas, joka makaa sotatantereella äitiä huutavaksi lapseksi taantuneena, on sietämätön ajatus.<br />
<br />
Mutta sitten Anthony Beevorin ääni kertoo suuremmasta kuvasta. Joukko-osastojen liikkeistä, strategioista, suuresta suunnitelmasta kaiken yksilöllisen kauhun takana.<br />
<br />
Miten lohduttavaa: miljoonien murhenäytelmien takana on jokin suurempi viisaus, ehkä jopa rauha. Sellainen ajatus on vastustamaton. Ja kuka tietää, ehkä jopa totta.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-70327586415223060932014-06-07T19:39:00.000+03:002014-06-08T00:05:41.635+03:00Sähkökirja ja uusi uljas elämä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxP-Tlblcb1DeBiAnTYvLMjGOrmzgiOhWpHDcv-pWh2U5gA9tg3qnn0iBGJpv6okZ56Fr3hTPCBD-Aedf58jvNyCwWb9lhQFK6voSy58CRDn_sIzamQ3uQZdKKxfKsHA98wc0dlPTDGN-c/s1600/itsevalaisevat.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgxP-Tlblcb1DeBiAnTYvLMjGOrmzgiOhWpHDcv-pWh2U5gA9tg3qnn0iBGJpv6okZ56Fr3hTPCBD-Aedf58jvNyCwWb9lhQFK6voSy58CRDn_sIzamQ3uQZdKKxfKsHA98wc0dlPTDGN-c/s1600/itsevalaisevat.jpg" height="200" width="121" /></a></div>
Kaksi ensimmäistä Tammelle julkaisemaani romaania ovat jo jonkin aikaa olleet huonosti saatavilla. Tämä on aiheuttanut ahdistusta.<br />
<br />
Ensimmäinen eli <a href="http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513150952" target="_blank">Itsevalaisevat</a> on kaloihin liittyvän pakkomielteeni synkeän niljakas kiteytymä. <a href="http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513150235" target="_blank">Käärinliinat</a> taas käsittelee fiktion keinoin yhtä elämäni käännekohtaa eli työskentelyäni vaikeahoitoisia ja rikostaustaisia potilaita hoitavassa mielisairaalassa. Hyvin rakkaita romaaneja kumpikin.<br />
<br />
Pian molemmat ovat kuitenkin taas saatavilla ja vieläpä hyvin huokealla hinnalla. Kiitos tästä kuuluu e-kirjaversioille.<br />
<b><br /></b>
<b>Tommi Melender</b> kirjoittaa <a href="http://antiaikalainen.blogspot.fi/2014/06/sahkoistyva-kirjallinen-kulttuuri.html" target="_blank">blogissaan</a> sähkökirjasta. Olen hänen kaltaisensa käännynnäinen eli suhtauduin pitkään koko sähkökirjahössötykseen hyvin varauksellisesti. Nykyään luen vähintään puolet kirjoista lukulaitteelta. Täysin paperittomaan tilaan tuskin tulen siirtymään. Syy on osittain tietysti sentimentaalinen (pidän kirjaesineistä), mutta fakta on myös se, että painettu kirja on joissakin tapauksissa paras tai jopa ainut mahdollinen "käyttöliittymä" (pahoittelen teknometaforaa).<br />
<br />
Vuodenajan kunniaksi voin nostaa esiin kaksi tärkeää kesäkirjaa, joiden kohdalla en voisi kuvitellakaan e-kirjaformaattia.<br />
<br />
Toissa kesänä luin <b>C.G. Jungin</b> <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Red_Book_%28Jung%29" target="_blank">Punaisen kirjan</a>, joka sisältää hänen kirjoituksiaan ja maalauksiaan vakavan henkisen kriisin ajalta. Teos on esineenäkin niin massiivinen, ettei sitä lueta ajankuluksi tai illalla sängyssä. On istuttava alas ja päätettävä, että nyt luen kuin rabbi tai imaami pyhää kirjaa. Ja teoksen kuvituskin vaatii tilansa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiK0R8ZjuhKuTZrwe7zHKL7fGOWxfmPIalG1yAzrmsGEN7XS3msZfAk7iKq88focWBLWcIMd8w6mDaw-Dub0YbJGY5KPoCO4ZZHlybXGbtrqVuErkiU-Hv0NtP9mUON87X4qTMziJpUKl2t/s1600/jung07-b584348ce6d51aa36b436cc91dbcb094a5493305-s40-c85.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiK0R8ZjuhKuTZrwe7zHKL7fGOWxfmPIalG1yAzrmsGEN7XS3msZfAk7iKq88focWBLWcIMd8w6mDaw-Dub0YbJGY5KPoCO4ZZHlybXGbtrqVuErkiU-Hv0NtP9mUON87X4qTMziJpUKl2t/s1600/jung07-b584348ce6d51aa36b436cc91dbcb094a5493305-s40-c85.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Viime kesän mieleenjäävin kokemus oli <b>Mark Z. Danielewskin</b> äärimmäisen kokeellinen kauhuromaani <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/House_of_Leaves" target="_blank">House of Leaves</a>. Sen labyrinttiin eksyminen vaatii paperin tyhjää tilaa, jota iPad tai muut kätevän kokoisiksi tehdyt käyttöliittymät eivät yleensä tarjoa. Tämän teoksen kohdalla jopa mustavalkopainatettu pokkariversio tuhoaa osan romaanin tehoista. Joka tapauksessa <i>House of Leavesin </i>sivut vaativat tunteen siitä, että pitelee käsissään ullakolta löytynyttä käsikirjoitusnippua.<br />
<br />
Romaanin aloitus on vertaansa vailla:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSkQeF5bMfsLOK5NQcKGb-sJZ3AknqNsMfyC3xZdc5JHp-IN8dc3GrI9LhdHHL3HwLC5W_0Akvs1NQTNbxaJviJX0ER6wLc2eM2zEiK6pUfkFOs0Pn1Bie-CEdFFd7kmcgGDFsptf0ro9a/s1600/Thissnotforyou.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSkQeF5bMfsLOK5NQcKGb-sJZ3AknqNsMfyC3xZdc5JHp-IN8dc3GrI9LhdHHL3HwLC5W_0Akvs1NQTNbxaJviJX0ER6wLc2eM2zEiK6pUfkFOs0Pn1Bie-CEdFFd7kmcgGDFsptf0ro9a/s1600/Thissnotforyou.jpg" height="282" width="320" /></a></div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-75166848394791651542014-06-01T14:11:00.000+03:002014-06-01T17:33:00.263+03:00Penny Dreadful ja Kuolleista palanneet<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Kirjailijaresidenssiaika on muisto vain, ja iki-ihana <a href="http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513180270" target="_blank">Kuokkamummo</a> alkaa olla vedosten oikolukua vaille valmis. Vähitellen on siis enemmän aikaa sille elämäksi kutsutulle ja esimerkiksi tv-sarjojen <br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
katsomiselle (romaanin ilmestymispäivä on 16. syyskuuta. Kerron sen kirjoittamisen pienistä suruista ja ihmeistä täälläkin, kunhan viimeinen piste on asetettu paikoilleen).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhnU9xreP3OfggiFhRYpLm_t8IIuCGYvYOTk0sLNLB2lVWMOlm-6DxV8EOUvvnb5jdycn2ABo6gDbwDUuyXHkb70dLZBdEbUIPu1WrtmgtBKRXG9mMgskSunLgCrefGTouvMQibX4ETYGO/s1600/Eva+Green+Penny+Dreadful+3.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhnU9xreP3OfggiFhRYpLm_t8IIuCGYvYOTk0sLNLB2lVWMOlm-6DxV8EOUvvnb5jdycn2ABo6gDbwDUuyXHkb70dLZBdEbUIPu1WrtmgtBKRXG9mMgskSunLgCrefGTouvMQibX4ETYGO/s1600/Eva+Green+Penny+Dreadful+3.JPG" height="194" width="320" /></a></div>
Sarjapuolella hauska yllätys on ollut <a href="http://www.imdb.com/title/tt2628232/" target="_blank">Penny Dreadful</a>, jossa 1800-luvun brittiläisestä gotiikasta ja romantiikasta sekoitetaan niin sekopäistä keitosta, että on aivan pakko katsoa, mihin se johtaa. Ensimmäisen jakson perusteella vielä ajattelin, että luvassa on pelkkää <i>Buffy</i>-tyylistä hupailua, mutta panokset ovatkin vähän korkeammalla. Jo toisen jakson spiritismisessio oli jotakin aivan muuta.<br />
<br />
Sarjan vahvuus on päänäyttelijöissä. Repliikkien yksitotinen puheenparsi olisi varmasti sietämätöntä, elleivät niitä olisi esittämässä <b>Eva Green</b> ja <b>Timothy Dalton</b> (molemmilla on James Bond -menneisyys, mikä ei ole sattumaa, sillä sarjan luoja <b>John Logan</b> on käsikirjoittanut <i>Skyfallin</i>).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhN2Y_z_d2p9D-BvPSJLzUqDERuCH4u65zZm9oPkkTqqbhZW62sNo5wSfIGIxzDn9Nj4kugbmlFhOqxKiwcSKadR8Qe9hJ7ldS797jrf4NYxK_CAKBnU6TE0bt2YSkrTY_XowZVrta_bQ6W/s1600/les-revenants-1-1024x682.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhN2Y_z_d2p9D-BvPSJLzUqDERuCH4u65zZm9oPkkTqqbhZW62sNo5wSfIGIxzDn9Nj4kugbmlFhOqxKiwcSKadR8Qe9hJ7ldS797jrf4NYxK_CAKBnU6TE0bt2YSkrTY_XowZVrta_bQ6W/s1600/les-revenants-1-1024x682.jpg" height="213" width="320" /></a></div>
Toinen sarja, jota pääsin Yle Teeman armosta vihdoin katsomaan on ranskalainen <a href="http://www.imdb.com/title/tt2521668/" target="_blank">Kuolleista palanneet</a> (<i>Les Revenants</i>). Eipä sitäkään kesken voi jättää. Nykyään jokaisen vähänkin kummallisemman sarjan mainospuheeseen liitetään <i>Twin Peaks</i>, mutta jostakin syystä tämä yhdistyy minun päässäni johonkin vielä hullumpaan eli <b>Lars von Trierin</b> <a href="http://www.leffatykki.com/sarja/valtakunta" target="_blank">Valtakuntaan</a> (<i>Riget</i>). Kuolleista heränneet on toki lähempänä valtavirtaa, mutta jotakin samaa hengessä on.<br />
<br />
Yhteistä noille kaikille on se, että katsojan on hankalaa tietää, mihin tarina oikein vie. Ennen vanhaan fantasiaa tai kauhuelementtejä sisältävistä kirjoista, elokuvista ja televisiosarjoista tiesi aika pian, mihin touhu johtaa. Lajityyppien rajat olivat selkeämmät eikä suuria yllätyksiä tullut, mikä sai ainakin oman kiinnostukseni lopahtamaan pitkäksi aikaa kaikkeen outouden yleisgenreen kuuluvaan.<br />
<br />
Ajat muuttuvat, joskus hyväänkin suuntaan.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-58253924839615819802014-05-29T10:19:00.003+03:002014-05-29T23:59:00.123+03:00Naaman takana on reikä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEho29uqijRjNf1cDehtnf6b1BLp8q-ier3Derwt2yj513-n_PbxazygScBgUf2oZp8SUFVlh063D5-5O3qxiE8TYZPOWAAqBbQe5ywYET7OND0TXhzNj8qP6ywbhpORH0KE-PlJ8xcqgCdV/s1600/front_med_600px__40290.1373931072.800.600.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEho29uqijRjNf1cDehtnf6b1BLp8q-ier3Derwt2yj513-n_PbxazygScBgUf2oZp8SUFVlh063D5-5O3qxiE8TYZPOWAAqBbQe5ywYET7OND0TXhzNj8qP6ywbhpORH0KE-PlJ8xcqgCdV/s1600/front_med_600px__40290.1373931072.800.600.jpg" height="320" width="211" /></a></div>
Kun joku muusikko tai kirjailija kuolee, sosiaalinen media täyttyy kunnianosoituksista ja muisteloista. Elossa oleva <b>Ronnie James Dio </b>tai <b>Gabriel Carcía Márquez</b> ei aiheuta ylistyslauluja. Eilispäivän tähtiä. Mutta kuolema nostaa jalustalle ja tekee passé-tyypeistä äkkiä olennaisia.<br />
<br />
Tämä ajatus tuli mieleen, kun tajusin, että <b>Ramsey Campbell</b> on jo ikämies. Tunnustettakoon siis tässä, ennen kuin Campbell siirtyy ajasta ikuisuuteen, että kyseessä on yksi tärkeimmistä vaikutteistani.<br />
<br />
Novellistina hän päihittää parhaana päivänään minkä tahansa <b>Alice Munron</b> tai <b>Richard Fordin</b>, ja nimenomaan heidän omassa pelissään eli psykologisena realistina. Ja silti Campbellin tarinat ovat aina kauhukirjallisuutta.<br />
<br />
Eräs kirja-alan ihminen sanoi joskus, että sanan "kauhu" mainitseminen suomalaisen romaanin takakannessa pudottaa myynnin heti vähintään puoleen. Sama luonnonlaki on pitänyt huolta siitä, ettei Campbellin nimeä näy kulttuuri-ihmisten lukuvinkkilistoilla.<br />
<br />
Luin Campbellin viimeisimmän <i>Holes for Faces</i> -kokoelman hiljattain. Mukana on monta kelpo tarinaa, mutta myös välittömiä klassikoita. Sellaisia, joita kukaan muu ei yksinkertaisesti voisi kirjoittaa.<br />
<br />
Campbellin traaginen vahvuus on, että hän vietti lapsuutensa skitsofreniaan sairastuneen äitinsä kanssa. Hän havainnoi maailmaa eri tavalla kuin me muut. Hän näkee uhkaavia vihjeitä arkisissa huomautuksissa ja eleissä. Turvallinen todellisuus voi räjähtää painajaiseksi millä hetkellä hyvänsä, vaikka kaikki hymyilevät ja televisiosta tulee uutiset ja jääkaapissa on kylmää mehua ja ilta-aurinko valaisee arkisten rakennusten seiniä.<br />
<br />
Sitä näkökulmaa minä Campbellin kohdalla kadehdin, säälin ja kammoan.<br />
<br />
Sanalla sanoen kunnioitan.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-89031975354454605872014-05-24T09:45:00.001+03:002014-05-24T23:54:17.820+03:00Kuin me nyt<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRkYVbXPrF8pZ2Er7C_pT2U8DOsK6zc8CNzaH2xiut_wGrAtQbTjBqtwwNLd3n9GGMF_G2Dewao9un3CKLDJsE-se0Cirn6bPKIlkSsyOMwW3mpGY1isaniUhlEqXIrGZNjmDsSPgWA1wy/s1600/DSC_0249.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRkYVbXPrF8pZ2Er7C_pT2U8DOsK6zc8CNzaH2xiut_wGrAtQbTjBqtwwNLd3n9GGMF_G2Dewao9un3CKLDJsE-se0Cirn6bPKIlkSsyOMwW3mpGY1isaniUhlEqXIrGZNjmDsSPgWA1wy/s1600/DSC_0249.jpg" height="150" width="200" /></a></div>
Roomassa on havahduttava paikka nimeltä <a href="https://www.google.fi/maps/place/Capuchin+Crypt/@41.905057,12.488578,17z/data=!3m1!4b1!4m2!3m1!1s0x132f61abca6d4485:0x434a058536ea7041" target="_blank">Cripta dei Capuccini</a>.<br />
<br />
Se on kapusiinimunkkien kirkon alla sijaitseva krypta, jossa kaikki kattokruunuista alttareihin on rakennettu ihmisen luista (vastaavia on myös Palermossa ja Prahan lähellä Kutná Horassa). Roomassa kävijää tervehtii kuuluisa teksti: <i>Kerran olimme kuin sinä nyt, kerran sinä olet oleva kuin me nyt.</i><br />
<br />
Pyhäkkö aiheuttaa mielenkiintoisen henkisen riitasoinnun. Lantioluista tehty alttarin kaari ja kalloilla vuoratut seinämät ovat kauniita, kammottavia ja jopa jotenkin banaaleja, samalla tavalla kuin vaikkapa pullonkorkeista rakennettu henkilöauto. Kokonaisvaikutelma on vertaansa vailla.<br />
<br />
Ei ihme, että monet kirjailijat ovat kirjoittaneet Cripta dei Capuccinista. Itse asiassa ensimmäinen kirjallinen maininta luutaideteoksista on <b>Markiisi de Sadelta</b>, joka raportoi paikasta vuonna 1775:<br />
<br />
<i>Jokaisessa syvennyksessä ja jokaisen holvikaaren alla on hyvin säilyneitä luurankoja aseteltuina erilaisiin asentoihin, jotkut makuulleen, jotkut saarnaamaan, jotkut rukoilemaan. En ole koskaan nähnyt mitään hätkähdyttävämpää.</i><br />
<br />
<b>Mark Twain</b> (1869) kirjoittaa yhden muumioituneen vainajan naurusta:<br />
<br />
<i>Huulet olivat vetäytyneet keltaisten hampaiden päältä; ajankierron läpi säilynyt paikalleen jähmettynyt outo nauru, kokonaisen vuosisadan ikäinen! Se oli mitä iloisin nauru, ja samalla kammottavin mahdollinen. Ajattelin, että tämän vanhuksen on täytynyt viime hetkillään henkäistä aivan erinomainen kasku, sillä hän ei vieläkään ollut herennyt nauramasta.</i><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh19Czt7XC5ZhPHy3gAav7bjHnlGHGa7MAdCRyigWFaLhv7Y-pewJHzpInM6XTpMmQEXY2PkM7CmCDJDHeTw6rZYGbUJmv0Oza1vmQ0hI3BqHpHsXFgZokEGJiNw4Wx0afq-bgUjo5dztQh/s1600/cripta.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh19Czt7XC5ZhPHy3gAav7bjHnlGHGa7MAdCRyigWFaLhv7Y-pewJHzpInM6XTpMmQEXY2PkM7CmCDJDHeTw6rZYGbUJmv0Oza1vmQ0hI3BqHpHsXFgZokEGJiNw4Wx0afq-bgUjo5dztQh/s1600/cripta.jpg" height="133" width="200" /></a></div>
<br />
<b>Nathaniel Hawthorne</b> kirjoittaa paikan aiheuttamasta järkytyksestä <i>The Marble Faunissa</i> (1860):<br />
<br />
<i>Luojalle kiitos sinisestä taivaasta! On katsottava ylös pitkään, jotta voi saada takaisin uskonsa. Ei kukaan voi tuntea sielun ikuisuutta täällä, missä kauhulle pyhitettyjen kappelien alttaritkin ovat ihmisluukasoja.</i><br />
<br />
Minulle kokemus oli hämmentävä, mutta myös lohduttava ja rauhoittava.<br />
<br />
Luin käynnin jälkeen <b>Carmine Antonio de Filippis</b> -nimisen kapusiinimunkin kirjoituksen, joka oli yhtä aikaa syvämietteinen ja jopa hauska. En ollut yllättynyt. Jo siellä kryptan rauhallisessa, viileässä hämärässä tiesin ymmärtäväni näitä luistarakentajia poikkeuksellisen hyvin.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-84384241699006108002014-05-18T14:12:00.000+03:002014-05-19T03:32:47.239+03:00Äärimmäisyyden kohina<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDx2o3WGaaB0AlW9n-VWYAAbT0yVbXb_KUiFN63ppdLZbZ7MLnkxpRmrl5G0Lg4VPp4wRMGAAcspKnSb5BBolmi1uxpiXgBNUwaaiYwfAttc6CfDoVa8lAZBPRjre5U5iGYFqgHXNJsqiV/s1600/Kin.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDx2o3WGaaB0AlW9n-VWYAAbT0yVbXb_KUiFN63ppdLZbZ7MLnkxpRmrl5G0Lg4VPp4wRMGAAcspKnSb5BBolmi1uxpiXgBNUwaaiYwfAttc6CfDoVa8lAZBPRjre5U5iGYFqgHXNJsqiV/s1600/Kin.jpg" height="320" width="213" /></a></div>
Ällistyin törmätessäni pitkän ajan jälkeen termiin <i>splatterpunk</i>. Kyseessä on (muistaakseni) <b>David J. Schow'n</b> joskus kymmeniä vuosia sitten lanseeraama nimitys kauhukirjallisuudelle, jossa veri roiskuu ja liha lätisee.<br />
<br />
Nyt Suomessa on ilmestynyt alan antologia nimeltään <a href="http://aavetaajuus.fi/blog/ja-han-huutaa-splatterpunk-antologia/" target="_blank">Ja hän huutaa</a> (toim. <b>Juha Jyrkäs</b> ja <b>Tuomas Saloranta</b>). Tuo pitänee hankkia jo ihan mielenkiinnosta, sillä kirjoittajissa on paljon tuttuja nimiä, Salorannan lisäksi mm. <b>Juri Nummelin, Jussi Katajala, Shimo Suntila </b>ja<b> Jussi K. Nimelä. </b>Osa kirjoittajista ilmeisesti piiloutuu nimimerkin taakse, mutta kaikesta päätellen mukana on myös naisia, mikä oli tässä lajissa ainakin aikoinaan hyvin harvinaista (<b>Kathe Kojan</b> mainio <i>The Cipher</i> ei ollut varsinaisesti splatterpunkia).<br />
<br />
Teini-iässä tämä alagenre kiinnosti kovastikin. Tuolloin sillä oli myös nimekäs keulakuva, brittiläinen <b>Clive Barker</b>, joka tosin siirtyi aika nopeasti suuruudenhullun fantasiakirjallisuuden pariin. Viimeksi sain kosketuksen lajiin, kun päädyin monen mutkan kautta lukemaan <b>Kealan Patrick Burken</b> ylistettyäkin romaania <i>Kin</i>.<br />
<br />
Siinä groteskius on sellaisella asteella, että neutraali kuvaus ohilentävistä lintusistakin sai odottamaan, että niiden suolet kaiketi roikkuvat ulkona. Mutta komiikka kai onkin osa splatterpunkia, kuten myös tietentahtoinen järkyttäminen. Ei se muuten punkkia olisikaan (nykynuorisolle tiedoksi: punk oli joskus oikeasti shokeeraavaa).<br />
<br />
En voi sanoa, että sellainen kirjallisuus olisi iltalukemisieni rakkaimpia tähtihetkiä, mutta kyllä minä splatterpunkin estetiikan ymmärrän. Musiikin saralla sitä voisi verrata vaikkapa black metaliin, joka on överiydessään samalla tavalla sekä järkyttävää että koomista.<br />
<br />
Pikkuveljeni kuunteli joskus 90-luvulla black metalia, ja yritin vilpittömästi ja vähän huolestuneenakin saada kiinni sen viehätyksestä. Ei onnistunut.<br />
<br />
Sitten luin jostakin <b>Cradle of Filth</b> -yhtyeen laulajan haastattelun, jossa hän sanoi, että black metal on hänelle ainut musiikinlaji <i>in which there is real passion</i> (suomen "intohimo" ei oikein käännä sanaa vivahteineen).<br />
<br />
Sitä kautta sain jotenkin kiinni siitä, että se puhelimen kautta nauhoitettu sekameteli oli jonkinlaista äärimmäisen tunnemylleryksen nuottia. Ja kyllä, voi sen niinkin kuulla.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-7270582164594530032014-05-16T21:22:00.000+03:002014-05-19T03:20:27.220+03:00Kellarilämpötila<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Etappi kirjailijaresidenssissä jatkuu. Kyseessä on <a href="http://www.vainotannerinsaatio.fi/node/29" target="_blank">Väinö Tannerin säätiön</a> asunto Mazzanon keskiaikaisessa kylässä Rooman lähellä. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYPAIxUk7nWYWiSSB2_nHcrMv8DBWhUzG3XXsjHYokXceJyZq3F5ZvUjS93H94APfwrUzEt1RZcz3E0wZtNjmzz-DWnFSfDTK5Am43bUuYA-MkodOPb8d8gj5K2bkzORGFaUe1-l2EOqFY/s1600/IMG_1888.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYPAIxUk7nWYWiSSB2_nHcrMv8DBWhUzG3XXsjHYokXceJyZq3F5ZvUjS93H94APfwrUzEt1RZcz3E0wZtNjmzz-DWnFSfDTK5Am43bUuYA-MkodOPb8d8gj5K2bkzORGFaUe1-l2EOqFY/s1600/IMG_1888.JPG" height="200" width="133" /></a></div>
On ollut erikoista työstää täällä romaania pohjoisissa rantametsissä vaanivasta urbaanilegendasta. Tavallaan on mukavaa myös palata Suomeen, sillä <a href="http://www.kirjasyksy.fi/tammi/kotimainen-kaunokirjallisuus/jannitys/kuokkamummo/9789513180270" target="_blank">Kuokkamummo</a> viihtyy parhaiten kellarilämpötilassa.<br />
<br />
Mutta kyllä näitä suuntavaiston sekoittavia labyrinttejä tulee ikävä. Eksyn täällä vieläkin, vaikka kylän vanha osa on pinta-alaltaan olematon. Tunnelma on samaan aikaan kodikas ja klaustrofobinen. Aamulla kylää ympäröivä metsä on sakean sumun peitossa.<br />
<br />
Täällä olemme tutustuneet myös suomalaiseen kuvataiteilijaan<a href="http://www.korjaamo.fi/fi/event/leonor-ruiz-dubrovin-vestige" target="_blank"> Leonor Ruiz Dubroviniin</a>, joka käyttää inspiraationaan muun muassa vanhoja freskoja ja yleensäkin hajoamisen ja rappion tilassa olevia kuvia. Ei liene yllätys, että hänen estetiikkansa miellyttää silmääni. Itse asiassa hänen työnsä luultavasti yhdistyvät päässäni Mazzanon kujiin tästä ikuisuuteen (alla luvan kanssa esimerkit töistä <i>Untiled </i>ja <i>Memento</i>).<br />
<br />
Toisinaan kadehdin kuvataitelijoita ja muusikoita, joiden ei tarvitse sanallistaa teoksiaan. <br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Kuvataiteilijoiden täytyy tietysti liittää näyttelyteksteihinsä sanahelinää, joka on kaiketi alan sisäiseen kommunikaatioon kuuluvaa koodikieltä.<br />
<br />
Mutta teokset soivat ihan itsestään, ilman puhetta. Aivan kuin ne olisi löydetty luolasta, sattumalta ja vailla tietoa tekijästä ja hänen tarkoitusperistään.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg56bATrW9i11Ip87XOFPBeEpXVIvw7d5_6iEOwPPg9U6UzFHa4YHSNp7FIfzL19AplHit2IobHyalo4rr5Ryk4OtYUcCIek08u-go10NAddcBmlx84A4sXTR-bxSAoY8jExA45oHFD4pwa/s1600/leonor1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg56bATrW9i11Ip87XOFPBeEpXVIvw7d5_6iEOwPPg9U6UzFHa4YHSNp7FIfzL19AplHit2IobHyalo4rr5Ryk4OtYUcCIek08u-go10NAddcBmlx84A4sXTR-bxSAoY8jExA45oHFD4pwa/s1600/leonor1.jpg" height="169" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaZSFNh6dqwT9tFQYTVGYhD57bKc6-08az5GtMpErpq3cKJosS-A6j7xSeTeUoG0-99a_yBv7LNNth8hmTfCl-a2_V34NkZtXcB5NgqgYowNtirIhCjDy6iSC0K8jryRCRSamRr_szgWcl/s1600/Memento,+Akryyli+ja+muste+kankaalle,+45+X+35+cm,+2012+copy+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaZSFNh6dqwT9tFQYTVGYhD57bKc6-08az5GtMpErpq3cKJosS-A6j7xSeTeUoG0-99a_yBv7LNNth8hmTfCl-a2_V34NkZtXcB5NgqgYowNtirIhCjDy6iSC0K8jryRCRSamRr_szgWcl/s1600/Memento,+Akryyli+ja+muste+kankaalle,+45+X+35+cm,+2012+copy+2.jpg" height="320" width="246" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-60335692369610392012014-05-09T22:11:00.001+03:002014-05-16T13:07:43.535+03:00Nunnat ja uhrihärkä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQ9ChoPZkLIVUJD9q0i4R__fg7xnfsvJpOX3qNgbhacupQCLjp5cPqsLgi3FIrr0CWWJ8iX_HGwAZTrjgeLHqTZNxh99_1rGvXi6iYyicMyn-jGfJJA2aZK50SIvG1TKuONdUBA6597alP/s1600/mitreo.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQ9ChoPZkLIVUJD9q0i4R__fg7xnfsvJpOX3qNgbhacupQCLjp5cPqsLgi3FIrr0CWWJ8iX_HGwAZTrjgeLHqTZNxh99_1rGvXi6iYyicMyn-jGfJJA2aZK50SIvG1TKuONdUBA6597alP/s1600/mitreo.jpg" height="212" width="320" /></a></div>
Teen <a href="http://www.kirjasyksy.fi/tammi/kotimainen-kaunokirjallisuus/jannitys/kuokkamummo/9789513180270" target="_blank">syyskuussa ilmestyvän romaanin</a> viimeisiä korjauksia Italiassa.<br />
<br />
Täällä olisi puitteita gotiikalle lähes jokaisessa kadunkulmassa (asuntommekin on tehty kirjaimellisesti keskiaikaisen linnan muuriin), mutta kulttuuri on aivan liian leppoisa kauhulle. <b>Dario Argenton</b> ja <b>Lucio Fulcin</b> leffapuolen splatter sekä giallo-kirjallisuuden mystisempi osasto eivät ole valtavirtaa, vaan eräänlainen sivujuonne (siihen hairahdukseen olen itsekin kantanut <a href="http://blog.newtoncompton.com/allucinazioni/" target="_blank">korteni</a> kekoon).<br />
<br />
Muut ovat kyllä nähneet Italian goottilaisen potentiaalin. <b>Horace Walpolen</b> <i>The Castle of Otranto</i> sijoittuu Italiaan. <b>Daphne du Maurierin</b> <i>Don't Look Now</i> saa virtansa Venetsian pimeästä puolesta, joka ei ole gondoliromantiikkaa, vaan labyrinttiä, hometta ja veden mädättämää menneisyyttä.<br />
<br />
Italialaiset itse eivät kuitenkaan pidä maataan millään muotoa synkeänä, paitsi ehkä toisinaan poliittisessa mielessä. Esimerkki:<br />
<br />
Paikallinen ystävämme vei meidät tänään Sutrin pikkukaupunkiin. Teimme mukavan kävelyretken kallioon kaivettujen vanhojen luolien ympärillä. Nurmikentällä oli ryhmä nunnia piknikillä ja lapset kirmasivat läheisellä leikkikentällä. Ystävämme halusi näyttää meille Mitreo-nimisen paikan kallion sisällä. Hän sai hankittua paikalle oppaan, joka päästi meidät lukitun oven taakse.<br />
<br />
Sisällä oli kappeli, jonka seiniä koristivat 500-luvulla tehdyt kristilliset seinämaalaukset. Opas kertoili niistä ja mainitsi ikään kuin sivuhuomautuksena, että aiemmin paikka oli mithralaistemppeli. <i>Tässä he uhrasivat härän,</i> hän sanoi ja osoitti lattialla olevaa suorakulmaista syvennystä, johon uhrin veri vuodatettiin. Vasta sitten tajusin, miksi paikan nimi oli <i>Mitreo</i>.<br />
<br />
Kun astuimme ulos, lapset kirmasivat leikkikentällä ja nunnat jatkoivat piknikkiään. Ja siinä vieressä mithralaistemppeli.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-7286269909297789542014-05-01T22:30:00.000+03:002014-05-08T23:43:42.896+03:00Pelkääkö aave?<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRkZUytX4BSfNzTO1M8EDv3UhqaRnvJVJiVoKfdT2zOviKVkMHSPpMGqIy37FiKIs3QL6gchCDBnaXkXa_NvMolumZP5uaB2Gxp5fu2Cg9I6mn4MpFMUHYfs40rv36U2UMLBnRjNCLSzd7/s1600/pizzolato.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRkZUytX4BSfNzTO1M8EDv3UhqaRnvJVJiVoKfdT2zOviKVkMHSPpMGqIy37FiKIs3QL6gchCDBnaXkXa_NvMolumZP5uaB2Gxp5fu2Cg9I6mn4MpFMUHYfs40rv36U2UMLBnRjNCLSzd7/s1600/pizzolato.jpg" height="320" width="202" /></a></div>
Tässä on nyt yhteys edelliseen <i>True Detective</i> -postaukseeni, mutta kyseessä on sattuma.<br />
<br />
Minulle suositeltiin jokin aika sitten sarjan käsikirjoittajan <b>Nic Pizzolatton</b> romaania <i>Galveston</i>. Koska romaanipuolella oli tuolloin lievästi sanottuna ruuhkaa (sekä
oman kirjoittamisen että luettavien osalta), päätin aloittaa
varovaisemmin ja hankkia Pizzolatton novellikokoelman <i>Between Here and the Yellow Sea</i>. Se makasi lukulaitteella pitkään, kunnes viime yönä päätin lukea yhden novellin.<br />
<br />
<i>Ghost-Birds</i>
-niminen tarina kertoo miehestä, joka on juopottelun ja narkkaamisen
lopetettuaan alkanut harrastaa BASE-hyppäämistä. Kyseessä on melko
riskialtis ja ilmeisesti joissakin maissa laiton laskuvarjohyppäämisen
alalaji, jossa ei hypätä lentokoneesta, vaan korkeilta paikoilta.<br />
<br />
Koska
tarinan mies ei halua tulla nähdyksi, hän suorittaa hyppynsä aina
mustissa vaatteissa, mistä johtuen hän on tietämättään synnyttänyt
alueella urbaanilegendan mustasta "aavelinnusta", jolla on punaiset
silmät ja joka leijuu alas taivaalta pilvisinä öinä. Tarina
sinällään on hyvin hillitty eikä se yölukemisena tehnyt hurjaa
vaikutusta, mutta aamulla ensimmäinen ajatus liittyi tuohon novelliin.
Kaksi kohtausta:</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
Päähenkilö
muistelee isäänsä, joka oli kerran seissyt keskellä peltoa pelkkä huopa
yllään ja katsonut kullankeltaista auringonlaskua. <i>Mitä isä silloin näki?</i> päähenkilö kysyy itseltään. Myöhemmin isällä todettiin alzheimerin tauti.</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
Toisena mieleen jäi loppukappale, jossa mies taas kerran (ehkä viimeistä kertaa? Onko laskuvarjo edes mukana?) on hyppäämäisillään tyhjyyteen.
Tätä ennen hänet on vallannut pelko. Häntä pelottaa se, miten
vääjämätön hänen isänsä kohtalo on ja miten kontrolloimatonta elämä
muutenkin on. Kaikki se kuitenkin kaikkoaa hypyn kynnyksellä.</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<i>I am like the giant bird perched on the moon</i>,<i> an idea existing between rumor and imagination, the shape you hope to see when you chance to look up at night.</i></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
Syöksyessään ilmavirtojen vietäväksi hän ajattelee:</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br />
<i> </i></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<i>Now I am a ghost.</i></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: left;">
Minulle
tuo loppu kertoo jotakin olennaista siitä, miksi täytyy hypätä
tyhjyyteen. Vetää viinaa tai huumeita, tulla
uskoon tai merkkihenkilöksi, lähteä Afganistaniin, pelata uhkapelejä, jättää
perheensä, ajaa kahtasataa kännissä tai tehdä mitä tahansa muuta paitsi
olla näennäisessä turvassa ja odottaa kuin lammas, että suojalasi murtuu.<br />
<br />
Paljon parempaa on olla huhu, myytti tai aave. </div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-3195773906610745952014-04-23T12:55:00.001+03:002014-04-23T12:58:02.352+03:00Varjokuva<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwoah6suJB8GETJ3D-9fW09StQd9bAlSKeF-_bzXSRhCdTKftu4L8OvL0H38rIxuPlM-evHf2WRbOw69Xl9EOo7TfMIDCos5t7-MRAhHP8vZwS7-uFm-_e5RN9p_gEWNemoEWTtoFwn_ag/s1600/460824434_640.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwoah6suJB8GETJ3D-9fW09StQd9bAlSKeF-_bzXSRhCdTKftu4L8OvL0H38rIxuPlM-evHf2WRbOw69Xl9EOo7TfMIDCos5t7-MRAhHP8vZwS7-uFm-_e5RN9p_gEWNemoEWTtoFwn_ag/s1600/460824434_640.jpg" height="180" width="320" /></a></div>
<i>True Detective</i> -sarjan kakkoskauden rakennuspalikoita spekuloidaan vimmaisesti. Kyseessä on kuulemma HBO:n menestynein sarja. Olen tästä hyvin yllättynyt, kun miettii, minkälaisia hittejä yhtiö on tuottanut.<br />
<br />
Hesarin mukaan <i>True Detectiven</i> toisen kauden aiheena olisi "Yhdysvaltain liikennejärjestelmän okkultistinen historia". Kuulostaa minun korviini mainiolta, sillä luvassa tuskin on <b>Dan Brown</b> -henkistä vauhdikasta salaliittoteoriaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Pikemminkin mieleeni tulee vaikkapa <b>Clive Barkerin</b> novelli <i>Midnight Meat Train</i>, jossa New Yorkin metroverkosto paljastaa juurensa ja todellisen luonteensa. Toinen mielleyhtymä on <b>Peter Ackroydin</b> mainio <a href="http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au1b24902a-d0aa-40d3-8d3f-9a69316f204a" target="_blank"><i>Hawksmoor</i></a>, jossa Lontoon kirkkojen syntyhistoria ja tarkoitus saa mielikuvituksellisen okkultistisen selityksen (Lontoo-historioitsija Ackroyd on kirjoittanut toisenkin goottilaissävytteisen romaanin <i>Dan Leno and the Limehouse Golem</i>, jonka kutkuttavimmassa kohtauksessa Jack the Ripper -henkinen sarjamurhaaja keskustelee syvällisiä Karl Marxin kanssa ja punnitsee samalla, pitäisikö mies lahdata).<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Toisin kuin Dan Brownin romaaneissa, noissa on brutaalin runollinen ja metaforinen sävy. Niiden salaliitot eivät edes pyri olemaan "uskottavia". Ne luovat mielikuvituksellisen varjokuvan asioista, joita pidämme niin pragmaattisina tai arkisina, ettei niillä ole syvyysulottuvuutta.<br />
<br />
Toivottavasti <i>True Detectiven</i> toinen kausi pyrkii samaan.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-32864801478813404022014-04-16T13:48:00.000+03:002014-04-23T12:58:50.845+03:00On aina myöhäistä saada onnellinen lapsuus<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXb5LhcHTgThClwVckoVQ0-bF8t7-hipW5r6UdgF4zmaxGtqBZcycuelNhTbSrt_zbJ4BgxfFX9sGi7dEVnRIqWGEXm4dl6j9cMp7l2NX4kUiI3nHDTw71B1MDx7UwxKiO62UsCD-zQyTj/s1600/Kuokkamummo.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXb5LhcHTgThClwVckoVQ0-bF8t7-hipW5r6UdgF4zmaxGtqBZcycuelNhTbSrt_zbJ4BgxfFX9sGi7dEVnRIqWGEXm4dl6j9cMp7l2NX4kUiI3nHDTw71B1MDx7UwxKiO62UsCD-zQyTj/s1600/Kuokkamummo.jpg" height="320" width="202" /></a></div>
Se on täytetty eli syksyllä ilmestyvä romaani alkaa olla loppusuoralla. Kaikenlaista hiomista on vielä varmasti edessä, mutta se on kaikessa puuduttavuudessaankin lopulta aika helppoa.<br />
<br />
Minkälainen romaanista tuli? Älkää minulta kysykö. Juuri vasta raivasin itseni ulos siitä metsästä, joten en osaa tarjota ilmakuvaa tai karttaa, vain tuon kansikuvan.<br />
<br />
Mutta uskallan varmaankin sanoa, että Kuokkamummo on valoa ja varjoa. Enimmäkseen varjoa. On se kuitenkin myös hauska, ainakin niille joilla silmät on. Puhuimme Marko Gustafssonin kanssa kauhutarinoiden omintakeisesta huumorista hiljattain Prosak-klubilla (pätkä on nyt myös <a href="http://areena.yle.fi/tv/2246415" target="_blank">Yle Areenassa</a>).<br />
<br />
Minulla on melko korkea sietokyky synkälle fiktiolle ja ehkä faktallekin. Syy on varmasti osittain taustassani ja työhistoriassani, mutta ehkä siihen liittyy muutakin.<br />
<br />
Kauhutarinoita pidetään usein läpisynkkinä ja pessimistisinä. Niissä käy aina huonosti. Sitä vasten voisi kuvitella, että kauhukirjailijatkin ovat masennuslääkkeiden varassa eläviä nihilistejä. Voi joku toki ollakin (Thomas Ligotti?), mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Olen itsekin kaiketi pessimisti. Voisin luetella sata asiaa, jotka todistavat kaiken turhuudesta ja luonnon ja universumin perimmäisestä hirviömäisyydestä. En kai muuten kirjoittaisi sellaisia romaaneja kuin kirjoitan.<br />
<br />
Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Kun luen Alan Wattsia tai buddhalaista kirjallisuutta, tiedän todeksi näkemyksen, että kaikki on oikeastaan aika hyvin. Ihmismielen pohjalla on jonkinlainen ääretön, loputon rauha.<br />
<br />
Ja mitä me tiedämme kuolemasta, siitä kaiken päätepisteestä, jota pakoon lenkkeilemme ja jonka pelossa vältämme kovia rasvoja? Ainut tieto tulee niiltä, jotka ovat olleet hetken kliinisesti kuolleita. Ehdoton enemmistö kertoo, että kuoleminen oli niin mukavaa, ettei olisi huvittanut tulla takaisin. Eräs entinen työkaverini kertoi isästään, joka oli melkein hukkunut. Jälkeenpäin hän oli sanonut: "olisitte antaneet mennä vain, kun se tuntui niin pirun hyvältä".<br />
<br />
Olen nihilisti ja pessimisti, mutta vain sen suhteen, mitä me tässä arkisessa pelissä voimme saavuttaa. Ehkä siksi karsastan esimerkiksi ideologista intoilua ja urakehitystä tsemppaavaa optimismia. Ei se mitään hyödytä. Turhaa hötkytte. Perseelleen menee, lopulta. Tämä on hävitty peli.<br />
<br />
Kauhutarina kertookin yleensä pelistä, joka on valmiiksi hävitty. Paha ei kuole. Se on todellisuuden kudoksessa, sen perusosa. Ihminen ei ole hyvä. On aina myöhäistä saada onnellinen lapsuus.<br />
<br />
Silti kauhutarinan nihilismi ei ole läpeensä lannistavaa, ainakaan minulle. Sen pohjalla on naurua.<br />
<br />
Se on <i>samsaran</i> taidetta, sanoisi buddhalainen.<br />
<br />Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-66698803933905640012014-04-10T11:04:00.000+03:002014-04-10T22:27:01.037+03:00Satu idiootista<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7goQEaTptoEXQnWpplNbHogE5BIuErtqbaqRLB4QehDZDZz99gML1VhPe0mGS0US5UdFGOut8JDRl6ElXTfyndPPLk579EXcCDZitpsW1VpybViDFlSjZDhhmVLmKnIASiAdmCfW8xrVV/s1600/1263692_2.jpgx.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7goQEaTptoEXQnWpplNbHogE5BIuErtqbaqRLB4QehDZDZz99gML1VhPe0mGS0US5UdFGOut8JDRl6ElXTfyndPPLk579EXcCDZitpsW1VpybViDFlSjZDhhmVLmKnIASiAdmCfW8xrVV/s1600/1263692_2.jpgx.jpg" /></a></div>
Kun vielä kävin useammin elokuvateatterissa, opin välttelemään tiettyä ihmistyyppiä, jota voisi kutsua vaikkapa kylmännaurajaksi. Jos huomasin joutuneeni tällaisen tyypin läheisyyteen, vaihdoin joskus paikkaa kesken elokuvan.<br />
<br />
Erityisen lämpimästi muistan sitä tuntematonta hupiveikkoa, joka säesti <i>Full Metal Jacketin </i>ääniraitaa, kun näin elokuvan aikoinaan ensimmäistä kertaa.<br />
<br />
Kylmännauraja on ihminen, jota ei luultavasti oikeasti naurata, mutta hän haluaa viestittää, ettei fiktio saa häntä minkäänlaisen tunnemylleryksen valtaan. Hän on sisäistänyt esimerkillisesti isin ja äidin neuvon: se on vain elokuvaa.<br />
<br />
Älykköpiireissä tämä piirre on tietysti jalostunut. Kaikki taidehan vaatii eläytymistä, mikä tarkoittaa yleensä valintaa. Jos päättää, että jokin teos ei tee vaikutusta, se ei sitä tee. Olen ennenkin maininnut tämän ongelman kauhun lajityypin kohdalla, jossa varsinkin mieskommentoijilla on taipumus huomauttaa, että heitä ei sitten pelottanut tämä juttu lainkaan. <br />
<br />
Grimmin veljeksillä on tähän aiheeseen sopiva satu. Se kertoo kuninkaan pojasta, joka halusi oppia pelkäämään. Kyseessä oli kaveri, johon mikään ei oikein tehnyt vaikutusta, joten hän lähti kiertämään maata jonkin pelottavan kokemuksen toivossa.<br />
<br />
Hän vietti yön puun juurella, jossa roikkui hirtettyjä rikollisia. Yöllä hän istutti vainajat vierelleen nuotion ääreen, sillä hän epäili, että niiden tulee vilu puun oksilla riippuessa. Eräässä riivatussa majatalossa savupiipusta tuli sisään kaksi ihmisen puolikasta, jotka yhtyivät demoniksi. Mies vietti yön demonin kanssa vieritellen pääkalloja lattiaa pitkin. Eikä pelottanut yhtään.<br />
<br />
Sadun läpi kulkee juonne, jossa päähenkilö suhtautuu kaikkeen kuin arkisiin esineisiin. Hän ei suostu näkemään eroja asioiden syvyysulottuvuuksissa, vaan pyörittelee kalloa siinä missä puukuulaa.<br />
<br />
Tai oikeastaan kyse ei ole suostumisesta. Pojan luonteesta ei Grimmin veljesten tarinassa kovin paljon kerrota, vaan hänet luonnehditaan epiteetillä, joka nykykielellä voisi kuulua näin:<br />
<br />
Idiootti.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-2880544834929651622014-04-07T10:19:00.000+03:002014-04-23T12:59:40.397+03:00Carrie uusintakierroksella<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJyRmW2cMb9j_J_Dz78cyO2Xe5VnVyYWYJ1I4bgXMYHuuGK1A7h2lNwXMaAgEaywwSXQAp7mtdlHUVggNWask4kdv1VpC6a7fuNBqR0lqaAtIG6xyGsI8h_bs77ao3T6ChLvAk1ezl5Djl/s1600/carrie-remake-movie-trailer-viral-prank.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJyRmW2cMb9j_J_Dz78cyO2Xe5VnVyYWYJ1I4bgXMYHuuGK1A7h2lNwXMaAgEaywwSXQAp7mtdlHUVggNWask4kdv1VpC6a7fuNBqR0lqaAtIG6xyGsI8h_bs77ao3T6ChLvAk1ezl5Djl/s1600/carrie-remake-movie-trailer-viral-prank.jpg" height="196" width="320" /></a></div>
Kaiken kiireen keskelläkin on pakko kirjoittaa pari sanaa uudesta <i>Carrie</i>-versiosta. <br />
<br />
En vastusta uusintaversioita mitenkään periaatteellisesti, mutta tämän suhteen olin jo alkujaan hyvin epäileväinen. Vuoden 1976 versio on monella tapaa legendaarinen. Se oli sekä <b>Brian de Palman, Sissy Spacekin</b> että <b>Stephen Kingin</b> tähtihetki (Kingin suosio lähti nousuun nimenomaan tuon elokuvaversion myötä).<br />
<br />
Vielä epäilevämmäksi tulin, kun kuulin, että Carrie Whiten rooliin on otettu <b>Chloë Grace Moretz</b> (mm. <i>Kick Ass</i> -elokuvista tuttu). En tunne minkäänlaista antipatiaa häntä kohtaan sinänsä, mutta tähän rooliin olisi pitänyt löytää joku sellainen, jolla olisi edes hitunen Sissy Spacekin luontevaa ja jotenkin kömpelöäkin haavoittuvuutta. Toisaalta ajattelin, että ehkä naisohjaaja <b>Kimberly Peirce</b> löytäisi teinityttöjen maailmaan sijoittuvasta tarinasta jotakin uutta.<br />
<br />
Yli puoleen väliin elokuva kyllä toimii, mutta ikävä kyllä se tärkein eli prom night -kohtaus haalistuu yleiseksi efektisotkuksi. Brian de Palman vahvuus oli se, että hän on Hitchcock-fanaatikko. Hän tiesi, että trillerissä tai kauhuelokuvassa on yksi avainkohta, sellainen johon keskitetään kaikki panokset ja jota kohti jännitettä pitää rakentaa äärimmäisen huolellisesti (esimerkiksi Psykossa on oikeastaan aika yhdentekevää, mitä suihkumurhakohtauksen jälkeen tulee. Katsoja hyväksyy sen jälkeen melkein mitä tahansa).<br />
<br />
Silti <i>Carrien</i> tarinassa on niin paljon vetovoimaa, ettei tämä uusi versiokaan sitä onnistu vesittämään. Kouluampumisten jälkeisessä maailmassa piinatun tytön raivo on jopa pelottavampaa kuin aiemmin. <i>Carrie</i> on ehkä myös tehokkain koulukiusaamista käsittelevä tarina. Kauhu on siitä omituinen lajityyppi, että se vapauttaa moralismista, jolloin aihetta voi käsitellä toisaalta mytologisoiden, toisaalta vapauttavan rehellisesti. Kyllä me kaikki tiedämme ja muistamme, mitä teini-ikäinen haluaisi tehdä kiusaajilleen, jos hänellä olisi kaikki valta. Siitä on toisen posken kääntäminen kaukana.<br />
<br />
Mutta siis minulle se oikea Carrie näyttää edelleen tältä.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiz7m2aCRj-VvJvVk4eNyH_LjvoVt-f0lt4s7-4ZKrK4dAs3cY-z_1vclonkNxlAXaKAxfPYNeahYWlBl2DzQgXRuD6HsWjxS0y_PDV2A_XOzRJI8oLEHlDjWVRBnG9rj4tUlqbjQ9eGSwZ/s1600/carrie-sissy+spacek+IIHIH.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiz7m2aCRj-VvJvVk4eNyH_LjvoVt-f0lt4s7-4ZKrK4dAs3cY-z_1vclonkNxlAXaKAxfPYNeahYWlBl2DzQgXRuD6HsWjxS0y_PDV2A_XOzRJI8oLEHlDjWVRBnG9rj4tUlqbjQ9eGSwZ/s1600/carrie-sissy+spacek+IIHIH.jpg" height="320" width="254" /></a></div>
<br />Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-65880834280712677952014-04-03T09:14:00.001+03:002014-04-04T15:40:44.295+03:00Aave näyttämöllä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE1QZz2UBVs5yWviW2YgkQb-0FlRHiQf2iuADCvw-zobPcTpgJ7_9Ygh-zBg42C1dqHH_BgsvKrbAtywGEGnTFASmrOjU3KEwbyU7PJ5fBDoOUkXee8zk5ONWIRWhTE6rvf3F6lfaLeAH0/s1600/DSC_0170.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE1QZz2UBVs5yWviW2YgkQb-0FlRHiQf2iuADCvw-zobPcTpgJ7_9Ygh-zBg42C1dqHH_BgsvKrbAtywGEGnTFASmrOjU3KEwbyU7PJ5fBDoOUkXee8zk5ONWIRWhTE6rvf3F6lfaLeAH0/s1600/DSC_0170.JPG" height="180" width="320" /></a></div>
Tältä erää viimeinen pistäytymiseni Uumajan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin sisälsi Profilteaternin näytelmän <a href="http://umea2014.se/en/event/en-kvinna-i-svart/" target="_blank"><i>En kvinna i svart</i> </a>(pohjautuu Susan Hillin moderniin klassikkoon <i>The Woman in Black</i>).<b> </b><br />
<br />
Aiemmin näkemääni <i>Utbrott</i>-zombirytistelyyn verrattuna näytelmä oli perinteisempi sekä aiheeltaan että käsittelytavaltaan, mutta muutama hyytävän kaunis kohtaus nosti sen tavanomaista teatterikokemusta korkeammalle. Mustiin puetun naisen visuaalinen olemus oli vaikuttava ja lavastuksen yksinkertaisuudella vältettiin kauhumusikaalihenki, joka näyttää olevan ainut tapa, jolla suomalaisilla näyttämöillä uskalletaan goottilaisia aiheita lähestyä.<br />
<br />
Ja kyllä tässäkin yleisöä sen verran terrorisoitiin, että sali kaikui pariin otteeseen kiljahduksista. Profilteaternin keinoihin kuuluu salin täydellinen pimentäminen juuri silloin, kun tunnelma on tiheimmillään. Tällöin tarinaa kuljetetaan lähinnä hiljaisuuden ja äänitehosteiden vuorottelulla ja, varoitettakoon, kajoamalla "hienovaraisesti" yleisöön (esimerkiksi nappaamalla tiukasti nilkasta, kuten eräälle seurueemme jäsenistä kävi).<br />
<br />
<i>Kvinna i svart</i> oli viimeinen osa Uumajan <i>Horror & Art</i> -tapahtumaa, johon kuului teatterin lisäksi elokuvaesityksiä ja paneelikeskusteluja (kirjoitin tapahtumasta <a href="http://markohautala.blogspot.fi/2014/02/tahdet-ovat-oikein.html" target="_blank">aiemmassa postauksessa</a>).<br />
<br />
Mainittakoon vielä yksi hieno lukukokemus:<br />
<br />
<b>Yoko Ogawa</b>n <i>Revenge</i>-niminen novellikokoelma tuli lukaistua kuin ohimennen. Ilmeisesti Ogawan romaanit ovat hieman toista maata, mutta tämä vaikuttaa parhaimmillaan siltä kuin <b>Haruki Murakami</b> olisi kirjoittanut valmiiksi nipun<b> Poen</b> kesken jääneitä novelliaihioita.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwVEvLwliu2aqTDLKfCBG48FcQcuuLR4Z3tvMSWtausVPOOU2RkHZ_lvgjerXXas-B9PhEzFAsvX-iM9sUebFr_-xLMv7_nGFwcmbjNw9II-ptOiEcq0WBpkvVe29B4f7Y1fActYspvcgF/s1600/3052317.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwVEvLwliu2aqTDLKfCBG48FcQcuuLR4Z3tvMSWtausVPOOU2RkHZ_lvgjerXXas-B9PhEzFAsvX-iM9sUebFr_-xLMv7_nGFwcmbjNw9II-ptOiEcq0WBpkvVe29B4f7Y1fActYspvcgF/s1600/3052317.jpg" height="200" width="132" /></a></div>
Ogawan novellit toimivat itsenäisinä tarinoinakin, mutta kokoelman vahvuus on siinä, että kaikki kertomukset nivoutuvat yhteen jonkun henkilön tai pienen yksityiskohdan kautta (ei tietenkään mikään ennenkuulumaton ratkaisu, ja ilmeisesti japanilaisessa perinteessä tämä on jopa jonkinlainen konventio).<br />
<br />
Aluksi piirre tuntuu kikkailulta, mutta jo kolmannessa novellissa juttu alkaa toimia. Sen jälkeen jokainen tarina saa edeltäjänsä ja niiden kertojat näytäytymään uudessa, vinksahtaneemmassa valossa. Kokoelman hillitty alku ei mitenkään vihjaa, kuinka tiheään surrealismin ja makaaberin ryteikköön ollaan lopulta menossa. Pitää siis jossakin vaiheessa lukea jokin Ogawan romaaneistakin, vaikka pahat kielet sanovat, että hän on parhaimmillaan nimenomaan novellistina.<br />
<br />
Lienee sanomattakin selvää, että minulle sekä <i>En kvinna is svart</i> että Ogawan teos tulivat tässä nostetuksi esiin siksi, että juuri ne inspiroivat omaa työtäni. Sen viime silaukset tehdään lähikuukausien aikana. Syksyllä sitten <a href="http://www.kirjasyksy.fi/tammi/kotimainen-kaunokirjallisuus/jannitys/kuokkamummo/9789513180270" target="_blank">tätä!</a>Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-15482263328456624532014-03-24T13:15:00.000+02:002014-03-24T13:15:19.177+02:00EnnakkovälähdysEsiintymiseni kauhuteemaisessa Prosak-klubissa on katsottavissa <a href="http://www.kirjastokaista.fi/marko-hautala-prosak-proosaklubilla/" target="_blank">täällä</a> (näyte syksyllä ilmestyvästä Kuokkamummo-romaanistani kohdassa 28:30). Marko Gustafssonin haastattelussa oli kauhukirjallisuuden lisäksi puhetta suhteestani yliluonnolliseen ja siitä, mikä Stephen Kingin kirja sai minut varhaisteininä kävelemään unissani. <br />
<br />
<a href="http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirjailija/344" target="_blank">Mia Vänskä</a> suositteli minulle Prosakissa kahta romaania, joista toinen on <b>Shirley Jacksonin</b> <i>We Have Always Lived in the Castle</i>. Otan tuon lukuun mielelläni, sillä aivan hiljattain luin Jacksonin vuonna 1959 ilmestyneen klassikon <i>The Haunting of Hill House</i>. <a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlcu-mGQEeze8F3Caty1rphRTilsPKvDooY7HMgECILq_Kt2yC8tyJ0tHJ3mGVnVSLho09ucmsqzmod_FiUk32YGxk-0w-dJm4sOgmcau3bhQ3V6LarSEZBEYWdlYeTrZJz7XobJ0UGw4q/s1600/hillhouse.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlcu-mGQEeze8F3Caty1rphRTilsPKvDooY7HMgECILq_Kt2yC8tyJ0tHJ3mGVnVSLho09ucmsqzmod_FiUk32YGxk-0w-dJm4sOgmcau3bhQ3V6LarSEZBEYWdlYeTrZJz7XobJ0UGw4q/s1600/hillhouse.jpg" height="120" width="320" /></a>Aavetaloihin liittyvät romaanit eivät yleensä ole ykkössuosikkejani, mutta Jacksonin teos on toista maata. Tarina on samalla tavalla petollinen kuin siinä kuvailtu talo, jonka arkkitehtuurissa kaikki on sommiteltu niin, että ihmisen havaintokyky menee sekaisin.<br />
<br />
Lisäksi Mia suositteli minulle <b>Kaj Korkea-ahon</b> romaania <a href="http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2012-syksy/tummempaa-tuolla-puolen.html" target="_blank">Tummempaa tuolla puolen</a>, minä taas hänelle <b>Tim Krabbén</b> hienoa teosta <i>The Cave </i>(se on saanut jossakin Goodreads-tyyppisissä palveluissa melko välttävän arvosanan, mikä kertoo pikemminkin siitä, miten heikoilla erikoisemmat romaanit moisissa sivustoissa toisinaan ovat).<br />
<br />
Olisin kuitenkin voinut suositella myös kahta pahaenteisen loistokasta novellia. Suojaavan taivaan kirjoittaneen <b>Paul Bowlesin</b> <i>A Distant Episode</i> ja <i>The Delicate Prey</i> ovat julmankauniita tarinoita, joiden brutaaliudessa on synkkää vetovoimaa, jopa pyhyydentunnetta.<br />
<br />
Mutta se synkkyyksistä tällä kertaa, sillä aurinko paistaa.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-31219236313790901722014-03-11T18:53:00.002+02:002014-03-17T17:46:04.837+02:00Carcosa ilman runoutta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOchPF6xonE-5U0d4p_NpgcVQZXrxPtuuh6YdqT6nYOvAQq8JM7RYQESkktD1yiC8IFDnD6eB_lHetqjgEfb4wy7LAxqt07OirhLcZFuy7XxEF7zWJosZYPInpZctlUnzDY5d7PLYen7zQ/s1600/Church4.998153ba2083cf214ffe0b0ce75d4e721-1024x576.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOchPF6xonE-5U0d4p_NpgcVQZXrxPtuuh6YdqT6nYOvAQq8JM7RYQESkktD1yiC8IFDnD6eB_lHetqjgEfb4wy7LAxqt07OirhLcZFuy7XxEF7zWJosZYPInpZctlUnzDY5d7PLYen7zQ/s1600/Church4.998153ba2083cf214ffe0b0ce75d4e721-1024x576.jpg" height="180" width="320" /></a></div>
Katsoin eilen <i>True Detective</i> -sarjan ensimmäisen kauden päätösjakson.<br />
<br />
Se oli hienoinen pettymys, mutta nostan hattua käsikirjoittajalle silti. Hän loi ensimmäisissä jaksoissa pelin, jota on todella vaikea voittaa (kirjoitin sarjasta täällä <a href="http://markohautala.blogspot.fi/2014/02/true-detective.html" target="_blank">aiemminkin</a>). Kunnianhimoinen premissi on aina kunnioitettavampi kuin varman päälle pelattu perusdekkari.<br />
<br />
Pettymys johtuu siitä, että juonen mystisemmät elementit ikään kuin typistyivät <i>Texas Chainsaw Massacre</i> -tyyppiseksi takametsien sisäsiittoiset hihhulit -kuvastoksi. Näimme Carcosan, mutta siinä ei ollut pilkahdustakaan Robert W. Chambersin runollisesta, aavemaisesta ihmemaasta.<br />
<br />
Toimi juttu näinkin, mutta paljon psykedeelisempään meininkiin olisi ollut aineksia. Odotan silti jatkoa avoimin mielin ja enemmän kuin kiinnostuneena (päähenkilöt käsittääkseni vaihtuvat seuraavassa kaudessa). Saa nähdä onko "keltainen kuningas" jatkossakin pelkkä mystinen koristenauha, jolla hullut pidetään koukussa, vai jotakin enemmän.<br />
<br />
Tiedote: Esiinnyn tiistaina 18.3. suositulla <a href="http://www.nuorenvoimanliitto.fi/tapahtumat/prosak/seuraavaksi+klubilla/" target="_blank">Prosak-klubilla</a> (Kansallisteatterin Lavaklubi). Kaverinani on kauhukirjailija Mia Vänskä, jonka romaani<a href="http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/613" target="_blank"> Valkoinen aura</a> on juuri ilmestynyt (meitä molempia haastattelee Marko Gustafsson).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoUwFRkoDttVEEEEY0Wehpj8_4fP3Gl5UyH3BHdBEBwefXt7lvLGbk4a0TIHQJ8c4lYZEYHBwgNLh50OuGFzI1X5LSbkZt3yD833HgZ7x3N4bbrWH7uocAdyH5CjwccXXh5g6Uq1ExdQDM/s1600/prosak.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoUwFRkoDttVEEEEY0Wehpj8_4fP3Gl5UyH3BHdBEBwefXt7lvLGbk4a0TIHQJ8c4lYZEYHBwgNLh50OuGFzI1X5LSbkZt3yD833HgZ7x3N4bbrWH7uocAdyH5CjwccXXh5g6Uq1ExdQDM/s1600/prosak.jpg" height="200" width="141" /></a></div>
<br />
Tapahtuma
alkaa 19.30 ja oma vuoroni koittaa 20.30. Aiheenani on viime vuonna
Nuori Aleksis -ehdokkaana ollut <b>Unikoira</b>, mutta en malta olla lukematta
aloituslukua ensi syyskuussa ilmestyvästä romaanistani, mikäli aika vain
antaa myöden.<br />
<br />
Tulevan romaanin trailerin voi katsoa <a href="http://markohautala.blogspot.fi/2014/03/kuokka-ja-mummo.html" target="_blank">täällä</a> (tarkempi kuvaus Tammen <a href="http://www.kirjasyksy.fi/tammi/kotimainen-kaunokirjallisuus/jannitys/kuokkamummo/9789513180270" target="_blank">sivuilla</a>).Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-2667541599918100012014-03-07T14:43:00.000+02:002014-03-07T17:49:55.589+02:00Kuokka ja mummoTammen ensi syksyn <a href="http://www.kirjasyksy.fi/tammi" target="_blank">kirjalistat</a> on julkistettu! Syyskuussa mäiskähtää lapaluiden väliin (ja kirjakauppoihin) jotakin tällaista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dyVAyFAseX5OhyvNz8DVQDaM5100n2CrKGUYmMZ8Dkx-RN91jxUuoW13l1UjdlXsRl7FhQj5uttsbE101J5wA' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe><br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-31993318046498480442014-03-05T09:59:00.000+02:002014-03-05T10:54:14.206+02:00No mask!<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf36dibVQ3HN9vuNW6a06BpEdo4WyRA68TKG6OinLWYl7bLi8NEliUsfT8FUbazutpvkduz3EcBALgr_L4mUliIjO5WWGPQpl3tKtWuB2gqVidcPt6Jb5psOLCLnDUr8bRLhcxrwRccDrK/s1600/Edgar_Allan_Poe_2.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjf36dibVQ3HN9vuNW6a06BpEdo4WyRA68TKG6OinLWYl7bLi8NEliUsfT8FUbazutpvkduz3EcBALgr_L4mUliIjO5WWGPQpl3tKtWuB2gqVidcPt6Jb5psOLCLnDUr8bRLhcxrwRccDrK/s1600/Edgar_Allan_Poe_2.jpg" height="200" width="159" /></a></div>
Opettajaurani on hiipunut vuosi vuodelta, kun olen keskittynyt kirjailijuuden rahakkaaseen luksuselämään (kolkkoa naurua).<br />
<br />
Yhtä kirjallisuuskurssia opetan kuitenkin edelleen, ja siitä johtuen palaan joka vuosi jo ammatillisista syistä tapaukseen <b>Edgar Allan Poe</b>. En valita, sillä Poe on monella tapaa mysteeri, sekä kirjailijana että ihmisenä. Ehkä tästä johtuen hän on päätynyt myös elokuviin ja toisten kirjailijoiden päähenkilöksi (esimerkiksi norjalaisen <b>Nikolaj Frobeniuksen</b> romaanissa Pelon kasvot).<br />
<br />
Viime yönä luin poikkeuksellisen mainion Poe-aiheisen tarinan. Läheltä piti, ettei jäänyt lukematta, sillä kaksi ensimmäistä novellia ylistetyn <b>John Langanin</b> kokoelmassa <i>The Wide, Carnivorous Sky and Other Monstrous Geographies</i> oli niin huonoja, että ajattelin lopettaa alkuunsa. Onneksi en lopettanut, sillä Technicolor-niminen tarina on jotakin aivan muuta.<br />
<br />
Ehkä juuri näivettyvään opettajarooliini vetosi se, että novelli on rakenteeltaan pitkä luento, jonka aiheena on Poen <i>The Masque of the Red Death</i> (uuden <b>Jaana Kapari-Jatan</b> suomennoksen mukaan Punaisen surman naamioleikki). Alkuperäinen tarinahan on pintapuolisesti yksinkertainen, mutta outoine värisymboliikkoineen lopulta hyvin kummallinen tapaus. Langanin novellissa luennoitsija lähtee analysoimaan Poen tarinan viimeistä, klassista virkettä:<br />
<br />
<i><span class="st">And Darkness and Decay and the Red Death <i>held illimitable dominion over all.</i></span></i><br />
<br />
<span class="st">Huvittaisi melkein kertoa, mitä kaikkea Langan saa noista sanoista irti, mutta se pilaisi tarinan niiltä, jotka sen haluavat lukea. Sen verran sanottakoon, että novelli on yhtä aikaa sekä hieno kauhutarina että kirjallinen analyysi Poen roolista genren perinteessä. Melkoinen hattutemppu. Siitä innostuneena joudun lukemaan uudestaan sekä Langanin tarinan että Poen Punaisen surman.</span><br />
<br />
<span class="st">Sopii mainiosti, sillä Poe on tällä hetkellä ajatuksissani myös toisesta syystä. Kirjoitan hänestä erääseen antologiaan, mutta siitä lisätietoja myöhemmin.</span><span class="st"><br /></span>Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-23372449693525631932014-02-28T21:14:00.000+02:002014-02-28T23:46:32.725+02:00Käsi pimeässä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaMEQXs-TYE9mhOtlvCWylT75TkhzJiK-yzZZjbXPOAa4sLHC9YEa8OuVlYlKi55jH5s01jGaQnfHxLi-ERIjE3aCEeerpV2vBA6_aAeYgHwvqHWrhQNqWWMNwFy9N8X78OKZ-WtxcKong/s1600/Lieder_Cipher.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhaMEQXs-TYE9mhOtlvCWylT75TkhzJiK-yzZZjbXPOAa4sLHC9YEa8OuVlYlKi55jH5s01jGaQnfHxLi-ERIjE3aCEeerpV2vBA6_aAeYgHwvqHWrhQNqWWMNwFy9N8X78OKZ-WtxcKong/s1600/Lieder_Cipher.jpg" height="320" width="239" /></a></div>
<div class="MsoNormal">
Jos pitää mainita yksi moderni kauhuromaani, jonka pitäisi olla alan tason mittarina, se on Kathe Kojan <i>The Cipher</i> (1991). </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Luin tästä romaanista jo joskus lukioaikoina (Fangoriasta tai vastaavasta lehdestä), mutten koskaan hankkinut sitä. Nyt kirjaa ei edes ole enää saatavilla printtiversiona, mutta uusi laitos e-kirjana ilmestyi hiljattain, joten latasin Kindlen tabletilleni vain tämän takia (uuden laitoksen kunniaksi on näköjään tehty myös laimeahko <a href="http://boingboing.net/2012/07/18/kathe-kojas-the-cipher.html" target="_blank">mainosvideo</a>).</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<i>The Cipher</i> kertoo nuoresta miehestä, joka löytää talonsa varaston lattiasta mustan, sykkivän reiän, joka vetää häntä ihmeellisellä tavalla puoleensa. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Tirsk.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Koja kuitenkin käsittelee kaikki vagina-, anaali- ja muut assosiaatiot heti kättelyssä, minkä jälkeen jää vain groteski mysteeri. Lattiassa on reikä, joka tekee eläville olennoille kummallisia asioita. Päähenkilö tekee tyttöystävänsä kanssa kokeita hyönteisillä ja hiirillä. Aukko muuttaa eläimet omituisiksi hybrideiksi, jotka näyttävät ikään kuin merkeiltä tai <i>riimuilta</i>.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Inhoan juoniselostuksia, joten en kerro enempää. Sanottakoon vain, että Kojan kieli aiheuttaa tuskallista ammattikateutta ja että kunnon kauhutarinan tapaan romaani on kaikessa karmeudessaan myös hauska (tätä lukiessani nauroin useampaankin otteeseen). Kyseessä on kuitenkin se erityinen huumorin muoto, joka on läsnä kaikissa hyvissä kauhutarinoissa. Se ei varsinaisesti ilahduta. Se on sellaisen ihmisen naurua, joka tietää, miten aina lopulta käy.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Uuden e-kirjajulkaisun esipuheessa Koja muistelee esikoisromaaniaan, myös sen ristiriitaista vastaanottoa, ja kertoo ihmisten edelleen ottavan häneen yhteyttä kirjan tiimoilta. Esipuhekin on kompaktiudessaan nerokas. Tässä ote:</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<i>People either loved it or despised it; people know the dark
is there.</i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>(...) </i></div>
<i>
</i><br />
<div class="MsoNormal">
<i>Never saw it coming. </i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Never meant to hurt you. </i></div>
<i>
</i><br />
<div class="MsoNormal">
<i>What would it be like, to stumble into something you truly
can’t explain? Something that stands in opposition to reality, yet is the
realest fucking thing you’ve ever seen? Death can be like that. Love can be
like that. And fear attends them both. “Never” is like “always,” an absolute.
And in absolute darkness, when you can’t see your hand in front of your face—
is that your hand?— you may find that you can see other things, things that
have always been there. And what is there can see you, too.</i></div>
Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-23595116197101454152014-02-25T10:03:00.000+02:002014-02-25T23:08:09.388+02:00True Detective<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1OimhT39GR9cxelZrtuXP2HmMAj_gMdlFL1IdcCvOR4CF_N30whQm4upXEp7xUET8tzUxn12ibX_Bp2eClm2RuiNH_BMhtQI3vHeZYR3evBuHsTXFspSi4DKDjTGYOBnqvjh3bsrRRjgy/s1600/true-detective-poster-16x9-1.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh1OimhT39GR9cxelZrtuXP2HmMAj_gMdlFL1IdcCvOR4CF_N30whQm4upXEp7xUET8tzUxn12ibX_Bp2eClm2RuiNH_BMhtQI3vHeZYR3evBuHsTXFspSi4DKDjTGYOBnqvjh3bsrRRjgy/s1600/true-detective-poster-16x9-1.jpg" height="179" width="320" /></a></div>
Jotkut televisiosarjat aiheuttavat niin erikoislaatuista fanitusta, että ne on yksinkertaisesti katsottava. Näin kävi <i>True Detective</i> -sarjan kanssa. Kuulin muutaman päivän sisällä monesta suusta sekä innostuneita että hämmentyneitä reaktioita kyseiseen sarjaan, joten hankin HBO Nordicin vain nähdäkseni, mistä on kyse.<br />
<br />
Ensimmäisten jaksojen jälkeen olen vielä odottavalla kannalla, mutta koukussa. Pintapuolisesti <i>True Detective</i> on tavanomainen nykydekkari, jossa angstiset poliisit tutkivat brutaalia rituaalimurhaa.<br />
<br />
Brittinäyttelijä Helen Mirren kritisoi hiljattain nykysarjoja siitä, että joka toisessa suljetaan nuoria kalpeita naisia ruumissäkkeihin ("nuoren naisen rooli on olla ruumis"). Kyseessä on ehkä jonkinlainen Laura Palmer -pakkomielle, jonka juuret ovat vanhan gotiikan riutuvissa neidoissa ja romantiikan ajan taipumuksessa nähdä nuori nainen sekä halun kohteena että kauneuden ja viattomuuden symbolina. Tällaisessa perinteessä ei sinällään ole vikaa (se on fiktiomme perinnettä siinä missä moni muukin klisee), mutta sen käyttäminen inhorealismin kyllästämissä rikosdraamoissa on joskus puuduttavaa, joskus etäisesti kuvottavaa.<br />
<br />
Mutta <i>True Detectivessa</i> on toinen, hienovaraisempi taso. <i>The King in Yellow</i> mainitaan kuin ohimennen. Toisen päähenkilön nihilistisessä filosofoinnissa kaikuu Lovecraft. Tai ehkä pikemminkin Lovecraftin aloittaman koulukunnan nykyedustajat, sillä Rusty Cohle on kuin dekkarimysteerin keskelle heitetty <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Ligotti" target="_blank">Thomas Ligotti</a>. Itse asiassa jotkut hänen puheistaan saavat epäilemään, että käsikirjoittaja on refereoinut Ligottin <i>Conspiracy against the Human Race</i> -teosta iltapuhteikseen.<br />
<br />
Niin tai näin, <i>True Detective</i> kommunikoi kahdenlaiselle yleisölle samanaikaisesti. Perinteisen televisiodekkarin ystävien ei tarvitse säikähtää, sillä kauhuperinneviittaukset ovat ainakin ensimmäisissä jaksoissa häilyviä. Toisaalta "realistisiin" rituaalimurhiin puutuneet katsojat pysyvät mukana juuri noiden viittausten vuoksi, etenkin jos yllä mainitut elementit ovat ennestään tuttuja.<br />
<br />
Ainakin minun on pysyttävä kelkassa vain nähdäkseni, kuinka kauan tarina tasapainottelee tällaisessa välitilassa. Ja minkä suunnan se lopulta valitsee.<br />
<br />
--- <br />
<br />
<b>Lisäys:</b> Sain sarjaan liittyvän <a href="http://io9.com/the-one-literary-reference-you-must-know-to-appreciate-1523076497" target="_blank">linkin</a>, jossa mainitaan myös amerikkalainen kauhukirjailija Laird Barron. Kun Rusty Cohle ensimmäisen kerran sarjassa kertoo viettäneensä lapsuutensa Alaskassa, Barron tuli välittömästi mieleeni, mutta ajattelin yhteyden olevan kaukaa haettu ja vain omassa päässäni (voi niin tietysti ollakin).<br />
<br />
Kyseessä on kirjailija, jonka kohdalla epäilen vilunkia: kunnes toisin todistetaan, väitän sekä hänen nimeään että elämäntarinaansa tekaistuiksi. Barron väittää olleensa entisessä elämässään husky-kouluttaja Alaskassa. Promokuvissa hänellä on aina silmälappu. Laird on erikoinen etunimi (tarkoittaa "lord"), mutta sukunimi vasta kiinnostaakin. Kuuluisan lapsenmurhaaja Gilles de Rais'n oikeudenkäynnistä tehdyissä muistiinpanoissa nimittäin kerrotaan, että hän yritti manata esiin Barron-nimistä demonia.<br />
<br />
Tai ehkä kaikki todellakin tapahtuu vain päässäni.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-77299362893560050942014-02-23T21:18:00.000+02:002014-03-01T14:26:41.296+02:00Tähdet ovat oikein<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEglRNaeuIP0u_720iVa8zyLc83aoiIZBKlDq9jzEgz_EfFfuJ7Q9ru7Ny5CDY11B_9iTAb4GBe3uT0M3JpwkRfh1T1C74Ix3ujKJ2MGv26NtANKCaYGaaYb-qzp2nwoFwdnGffM4H49AVRQ/s1600/Horror.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEglRNaeuIP0u_720iVa8zyLc83aoiIZBKlDq9jzEgz_EfFfuJ7Q9ru7Ny5CDY11B_9iTAb4GBe3uT0M3JpwkRfh1T1C74Ix3ujKJ2MGv26NtANKCaYGaaYb-qzp2nwoFwdnGffM4H49AVRQ/s1600/Horror.jpg" height="301" width="320" /></a></div>
Edellisessä postauksessa olin vielä pökerryksissä Rikard Lekanderin kirjaimellisesti päällekäyvästä kauhunäytelmästä <i>Utbrott</i>, mutta Umeån <a href="http://umea2014.se/en/project/horrorandart/" target="_blank">Horror & Art</a> -tapahtumassa oli muutakin hyvällä tavalla hämmentävää.<br />
<br />
Lekanderin nimi kannattaa kuitenkin laittaa muistiin. Hän on profiloitunut nimenomaan kauhuteatteriin ja ohjannut mm. Lovecraft-aiheisen <i>Necronomicon</i>-musikaalin Tukholman Kungliga Dramatiska Teaterniin. <br />
<br />
Lisäksi kyseessä on esimerkki taiteilijatyypistä, jota soisi näkevänsä enemmänkin: meriitit kunnossa ja nostetta on, mutta mentaliteetti ja tekemisen palo on kuin suoraan marginaalista. Sellaisten ihmisten innostuksella on taipumus tarttua.<br />
<br />
Tarttuvasta innostuksesta puheen ollen: yksi tapahtuman esiintyjistä oli Anders Fager, jota olen käsitellyt blogissa aiemminkin. Kyseessä on Pohjoismaiden kiinnostavin kauhukirjailija, minkä voin sanoa puhtaan objektiivisesti, vaikka olemmekin sittemmin ystävystyneet (luin hänen <i>Svenska kulter</i> -novellejaan jo ennen kuin edes tapasin koko miestä).<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3yEN6X9i9NPcshPChC0YXnyPavAHTz23iYS5m7wzht4BhoHtT2BSbMIiZHyUtpy14Iu7Lob5ti25E6dbjgMA7UEWPiiFuVwx6BbCjYgXsu8j7VW80GbaT9V2PHRmZdjFnqph4AjTRRVxZ/s1600/Fager.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3yEN6X9i9NPcshPChC0YXnyPavAHTz23iYS5m7wzht4BhoHtT2BSbMIiZHyUtpy14Iu7Lob5ti25E6dbjgMA7UEWPiiFuVwx6BbCjYgXsu8j7VW80GbaT9V2PHRmZdjFnqph4AjTRRVxZ/s1600/Fager.jpg" height="156" width="320" /></a></div>
Fager luki dramaattiseen tyyliinsä otteen tulevasta romaanistaan, jossa "Ruotsin Aleister Crowley" luovii itsensä 1930-luvulla Heinrich Himmlerin esoteeriseksi neuvonantajaksi. <br />
Tähdet ovat oikeassa asennossa, kadonnutta pohjoista mannerta etsitään ja Boråsin tytöistä ollaan huolissaan jo tuolloin (Fageria lukeneet tietävät, minkälaisista tytöistä on kyse). Myös Suomen länsirannikolla Vaasassa on uhrattu koiria näiden kosmisten tapahtumien ennakkokuohuissa, missä vaiheessa kirjailijan katse ikään kuin hakeutui suuntaamme...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Fagerin massiivisesta <i>Svenska kulter</i> -kokonaisuudesta on ikävä kyllä suomennettu vain ensimäinen osa (Pohjoiset kultit). Ranskaan ja Saksaan oikeudet on myyty ja erään Silta-nimisen televisiosarjan tekijät ovat kaavailleet elokuvaversiota, joten toivottavasti koko kulttikokoelma ilmestyy myös meillä.<br />
<br />
Horror & Art -tapahtuma jatkuu maaliskuun loppuun ja tarkoitus olisi vielä käydä katsomassa <i>Utbrott</i>-näytelmän tuottaneen Profilteaterin versio brittiläisestä <a href="http://umea2014.se/en/event/en-kvinna-i-svart/" target="_blank">The Woman in Black</a> -klassikosta. Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-29193268809643346952014-02-22T11:40:00.000+02:002014-02-22T11:49:17.946+02:00Kauhua teatterissa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguDI64rleTtvmiefSsMq5o9UI-nwFGXbESwz16T_xAW8obWv6-rJiPilhD84SWKbLZ2tDqX7d6ZsFsD_MemQVE3dfIge0sGmrkpwiU3seC262gg0qrUVHc4YOCB2wwgtNI100-HSIycAu_/s1600/DSC_0149.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguDI64rleTtvmiefSsMq5o9UI-nwFGXbESwz16T_xAW8obWv6-rJiPilhD84SWKbLZ2tDqX7d6ZsFsD_MemQVE3dfIge0sGmrkpwiU3seC262gg0qrUVHc4YOCB2wwgtNI100-HSIycAu_/s1600/DSC_0149.JPG" height="180" width="320" /></a></div>
Kauhua ei kai teatterin lavalla ole kovin usein nähty sitten 1700- ja 1800-luvun goottilaisen draaman. Zombiaiheisesta näytelmästä en muista kuulleeni koskaan. Umeån Profilteaterin <a href="http://umea2014.se/en/event/utbrott/" target="_blank">Utbrott (Outbreak)</a> oli kuitenkin sitä itseään (oheinen kuva on näyttämön lattiasta näytöksen jälkeen).<br />
<br />
Outoa oikeastaan, etteivät kauhutarinat ole useammin päätyneet näytelmiksi, sillä nimenomaan teatterin keinoin on helppoa saada yleisö oikeasti pelkäämään. Profilteaterin esityksessä ei nojattu niinkään elokuvallisiin säikyttelykeinoihin, vaan käytettiin hyväksi sitä, että yleisö istuu paikan päällä ja on helposti manipuloitavissa.<br />
<br />
On vaikeaa sanoa tästä esityksestä mitään ilman spoilaamista. Jos siis edes harkitset Umeån matkaa kulttuuripääkaupunkivuonna, lopeta lukeminen tähän. <br />
<br />
Näytelmä alkaa Kantaaottavana Vakavana Taidenäytelmänä, mutta näytös keskeytyy, kun yleisössä alkaa ilmetä häiriökäyttäytymistä. Tästä alkaa hillittömän ahdistava parin tunnin kokemus, jossa aloin välillä pelätä, että joku käy oikeasti käsiksi. Jossakin vaiheessa loppupuolta huomaan istuvani bussissa muiden katsojien kanssa vailla mitään käsitystä siitä, mihin meitä viedään (tämä siis tapahtui kirjaimellisesti eli yleisö "evakuoitiin" bussiin, joka ajoi synkkää lumista metsätietä, jonka päässä tapahtuu hirvittäviä. Pääsimme toki takaisin teatteriin).<br />
<br />
Koko produktio on tehty tyylikkäästi ja visuaalisuus on huippuunsa hiottua. Ihailtavaa on myös se laskelmoitu suggerointi, jolla yleisö saadaan jo lippukassalla näennäisen viattomien kommenttien avulla viritettyä tunnelmaan.<br />
<br />
Utbrott on osa kulttuuripääkaupungin juhlallisuuksiin kuuluvaa Horror & Art -tapahtumaa, josta seuraa vielä lisäraporttia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRfpBgcpJeDCBFqS6CEnKj_LFIjBqd5O_12LOL0HVvk79zQO3BkFjsGAdYPIviyQUllGs4yIOWnRaWzc0hTN8rXoIiQ0KrGsW4f69bYGlW2JM0Xhf8GF5EUsCTQHniYa7JQDMRAl62gF8h/s1600/DSC_0147.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRfpBgcpJeDCBFqS6CEnKj_LFIjBqd5O_12LOL0HVvk79zQO3BkFjsGAdYPIviyQUllGs4yIOWnRaWzc0hTN8rXoIiQ0KrGsW4f69bYGlW2JM0Xhf8GF5EUsCTQHniYa7JQDMRAl62gF8h/s1600/DSC_0147.JPG" height="180" width="320" /></a></div>
<br />Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-75989845171843777782014-02-07T12:12:00.000+02:002014-02-07T12:12:07.257+02:00Se mille ei ole sanaaRomaanin tehtävä ei ole tarinankerronta, vaan nimeämättömien tuntemusten herättäminen.<br />
<br />
Tällaisen ajatuksen esittää James Wood artikkelissa, jossa hän käsittelee Frederic Jamesonin <i>The Antinomies of Realism</i> -teosta. Tuntemuksen sijaan Wood käyttää sanaa "affect", jolle en nyt löydä osuvaa suomenkielistä vastinetta (ehkä siksi psykologiassakin puhutaan affekteista).<br />
<br />
Romaanit ovat tietysti perinteisesti kertoneet tarinoita. Mutta mikäli tarinankerronta olisi kaikki kaikessa, monet arvostetut kirjat olisivat täynnä turhia kohtauksia, jotka eivät varsinaisesti vie tarinaa minnekään, terävöitä henkilökuvausta tai luo odotuksia jatkon suhteen. Pikemminkin ne vain hämmentävät ja, totta, <i>herättävät tuntemuksia, joita on vaikea nimetä.</i><br />
<br />
Jotkut ovat innostuneet leimaamaan kaikki tällaiset piirteet "vieraantuneisuuden" alle. Nykyromaani kuulemma toistaa rutiininomaisesti länsimaisen ihmisen (ja erityisesti älykön) vieraantuneisuuden kokemusta. Liian helppoa. Vieraantuneisuuden kokemus ei ensinnäkään ole vain nykyihmisen kokemus, eikä edes länsimaisten vitsaus, jos sitä haluaa negatiivisena ilmiönä pitää. Vieraantuneisuus ei myöskään kerro vielä oikeastaan muuta kuin sen, että tottumukset ja uskomukset menettävät merkityksensä. Se on sukua mystikon kokemukselle.<br />
<br />
Woodin esimerkit ovat 1800-luvun ranskalaisista romaaneista, mutta itselleni tuli mieleen japanilaisen kirjallisuuden kaksi suurinta nimeä, Yukio Mishima ja Haruki Murakami. Varsinkin jälkimmäisen tapauksessa tarinankerronta on pelkkä tekosyy luodata erinäisiä tunteen ja ajattelun riitasointuja, joiden kirjo on aika laaja. Murakamin romaaneissa "vieraantuneisuus" ei aiheuta läheskään aina ahdistusta, vaan jopa unenomaisen miellyttäviä tunnelmia (oma arvaukseni on, että Murakamin jazz-taustalla on tekemistä tämän piirteen kanssa). Mishiman romaanien herättämät riitasoinnut ovat paljon kulmikkaampia ja brutaalimpia.<br />
<br />
Molemmat kirjailijat ovat kuitenkin malliesmerkkejä siitä, miksi pelkän tarinankerronnan ylittävä romaani on tärkeä. Se on sekä kirjoittajalleen että lukijalleen eräänlainen pakopaikka, jossa sanoilla voi (nurinkurisesti!) loihtia esiin asioita, jotka kuuluvat olemassalon kokemukseen, mutta joille ei ole sanaa.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1543109656142688411.post-88854286751695276562014-02-04T09:40:00.001+02:002014-02-04T09:40:54.595+02:00Laukaisu<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmigi9KnAtN54fCTylr2zwyAgz-KYIS2icGoFNkdHeYIvux0AJm_UapsGOve7Qar6f7MHjBhoZfwyLWOLylVUTvTzUSZ4spX-ZGxWO0UCEGgdaavfHrS7J6jf6Dv_TtoAj3RqQYV9eWrvR/s1600/laukaisu-raevaara_tiina-25573870-2919261202-frnt.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmigi9KnAtN54fCTylr2zwyAgz-KYIS2icGoFNkdHeYIvux0AJm_UapsGOve7Qar6f7MHjBhoZfwyLWOLylVUTvTzUSZ4spX-ZGxWO0UCEGgdaavfHrS7J6jf6Dv_TtoAj3RqQYV9eWrvR/s1600/laukaisu-raevaara_tiina-25573870-2919261202-frnt.jpg" height="320" width="197" /></a></div>
Luin viime kirjoituksessa mainitsemani Tiina Raevaaran Laukaisu-romaanin toissa yönä.<br />
<br />
Aika harvoin tulen nostaneeksi lukemiani romaaneja täällä esiin, vaikka blogin pitäisi nimensä perusteella kovin kirjallinen ollakin. Hyviä romaaneja julkaistaan paljonkin, mutta silloin tällöin tulee näitä, jotka jäävät päähän asumaan.<br />
<br />
Laukaisu kertoo perhesurmasta. Onneksi se <i>ei</i> kerro "tästä ajasta". Romaanit, jotka kertovat "tästä ajasta" käsittelevät harmillisen usein jotakin median luomaa todellisuuskuvaa eivätkä niin kauheasti auta ymmärtämään tätä tai mitään muutakaan aikaa. Laukaisussa perhesurma on yhtä aikaa julma, banaali ja loputtoman mystinen tapahtuma. Se liittyy tunne-elämän voimalinjoihin, joiden juuret tuntuvat katoavan jonnekin vaiston hämärään. <br />
<br />
Tämä romaani sai myös miettimään sitä, miten kummallisia ovat ihmisen romahduspisteet. Esimerkiksi puhtaan surun murtama ihminen tappaa itsensä yllättävän harvoin. Ja jostakin muistan lukeneeni, että sodan ja muun vastaavan kriisin aikana itsemurhia on kummastuttavan vähän, mutta tälle ajatukselle en osaa kertoa minkäänlaista lähdettä.<br />
<br />
Voisiko olla niin, että suru ja pelko ovat kaikessa lamauttavuudessaankin tunteita, jotka me yleensä kestämme? Ehkä vuosituhannet ovat koulineet ihmisen kestämään menetyksiä ja puhdasta kuolemanpelkoa.<br />
<br />
Ehkä pahinta onkin se, kun yhteys tunteeseen katkeaa. Ehkä silloin laskeudutaan vaiston tasolle, sinne missä vallitsevat vanhemmat lait ja tappaminen on aina vaihtoehto. En tiedä, mutta kannattaa lukea tuo romaani.Marko Hautalahttp://www.blogger.com/profile/15057938565152521972noreply@blogger.com2