Lähiö- ja sushibaarin tyylilajit

Jennifer Eganin Sydäntorni-romaanissa on Danny-niminen keski-iän saavuttanut mies, jolle yksi tärkeä identiteetin rakennuspalikka on se, miltä hän näyttää. Tämä kiteytyy erityisesti buutseihin, jotka hän on ostanut nuorempana, kun kaikki oli vielä mahdollista. Tuolloin hänen identiteettinsä kirkastui: ”minä olen kundi, joka käyttää tällaisia saappaita.”

Eganin romaanissa Danny on tragikoominen hahmo, mutta oikeassa elämässä jokainen meistä elättelee itsestään tarinoita, joissa olemme "sellainen tyyppi, joka – ” (tähän jokainen voi laittaa oman versionsa buutseista. Tyyppi joka pukeutuu hyvin, tyyppi joka tuntee viinit, tyyppi joka ei ole valtavirtaa tai tyyppi joka on aina oma itsensä ja niin edelleen).

Tällaista roolileikkiähän suurin osa julkisesta elämästä on. Persoona-sanan etymologinen yhteys kreikkalaisissa näytelmissä käytettyihin naamioihin, joissa näyteltiin maskin suojassa ja pelkän äänen kautta (per sona) on häkellyttävän paljonpuhuva. Luovimme sosiaalisessa ympäristössä paljolti olemalla olevinamme tyyppejä, joiden tiedetään tekevän sitä tai tätä.

Kyseessä on siis jotakin perin inhimillistä. Silti joidenkin kohdalla piirre käy raskaaksi.

Lähiöbaareissa saattaa tavata niin sanotusti pidemmän rännin tyyppejä, jotka aloittavat joka toisen lauseensa sanoilla ”mä olen sellainen ihminen”. Yleensä he ovat perirehellisiä, voimakastahtoisia, huijarit tunnistavia, suoraselkäisiä, isänmaallisia tai sen sellaista. Usein kuuluu myös lause: ”mutta jos mun lapsille joku tekee jotakin pahaa” (moraalin ehdoton perälauta, jota suojellaan holtittomimmassakin tilassa kaikenlaisten pedofiilien armeijoilta).

Toisissa piireissä lähiöbaarin vulgaariuksia halveksitaan. Ehkä siksi, että ne paljastavat liian avoimesti pelin, jota pelataan kaikkialla. ”Viimeksi kun mä kävin New Yorkissa” ja ”mä en omista autoa” voivat saman ihmisen suusta lausuttuna jo loihtia likiarvoja puhujan maailmankatsomuksesta, sosiaalisesta luokasta ja suhtautumisesta Kuudes aisti -tapahtumaan.

Jälkimmäisessä ei tarvitse käyttää montaakaan sanaa, kun tarina on pääpiirteiltään jo valmis. Ne, joilla virittyneet tuntosarvet on, osaavat täyttää aukot.

Aasinsiltani kirjallisuuteen on se, että romaaneissakin voi ehkä tunnistaa sekä lähiö- että sushibaarin lajityypit. Toiset vetoavat rehdin Tavallisen Ihmisen perusarvoihin, toiset leikkivät korkeakirjallisten viittausten ja keskiluokkaisen intellektuaalisuuden erottautumisleikkiä. En puhu romaaneista, jotka käsittelevät näitä aiheita, vaan niistä, joissa alkuasetukset ovat siinä taustalla, olennaisen ja tärkeän maailman kuvana.

Itse olen sellainen tyyppi, joka vierastaa molempia.