H.P. Lovecraft - Historiallisen Seuran tuoreessa Kuiskaus pimeässä -lehdessä on haastatteluni, jossa vastasin muun muassa pariin usein toistuvaan kysymykseen. Ensimmäinen koski sitä, mistä romaanieni ideat syntyvät:
"Yleensä romaanin idea tulee jostakin omituisesta havainnosta tai pakkoajatuksesta. Itsevalaisevat-romaani lähti käyntiin siitä, kun katsoin syvänmerenkaloista kertovaa dokumenttia ilman ääntä. Se oli pelottava ja kiehtova kokemus. Usein ideat syntyvätkin siitä, että katson jotakin asiaa suoraan, ikään kuin ilman selostusta. Moni arkinenkin ilmiö näyttäytyy outona ja mystisenä, jos pystyy vaimentamaan sen päänsisäisen selostajan, joka yrittää tehdä kaikesta tavallista, selitettyä ja tyhjänpäiväistä."
Ja toinen ikuisuuskysymys, eli mikä kauhukirjallisuudessa kiehtoo:
"Muistaakseni Milan Kundera kirjoitti jossakin teoksessaan, että korkeissa paikoissa ei oikeastaan pelota se, että kaide pettää tai että jalka lipsahtaa. Pelottavinta on se, että syvyys vetää puoleensa. Jostakin syystä ihminen tuntee vetoa vaaraa, hulluutta ja itsensä kadottamista kohtaan. Meille tämä ajatus voi tuntua vieraalta, mutta historia on täynnä kultteja ja uskontoja, joihin kuului hurmoshenkisiä orgioita, uhrirituaaleja ja jopa kannibalismia.
"Saksalainen filosofi Christoph Türcke on esittänyt mielenkiintoisen näkökulman aiheeseen. Hän lähtee liikkeelle hyvin arkipäiväisestä ilmiöstä: kun ihminen säikähtää esimerkiksi kovaa ääntä, hän usein huudahtaa eli vastaa meteliin metelillä. Reaktio on vaistomainen, kuten Türcken mukaan myös se, että ihminen vastaa vihamielisen ja brutaalin maailman uhkaan vihamielisyydellä ja brutaaliudella. Tästä näkökulmasta vaikkapa uhrirituaali on vaistomaista ”huutamista” vasten verenhimoisen maailman kasvoja. Kauhussa on ehkä kyse jostakin vastaavasta. Se peilaa ja jäljittelee maailman outoutta ja vihamielisyyttä, mikä on jotenkin primitiivisellä tavalla energisoivaa ja siksi kiehtovaa."
Koko haastattelu luettavissa Kuiskaus pimeässä -lehdestä.
---
Lisäys: kyseisessä lehdessä on myös Antti Pohjamiehen hieno Ligotti-henkinen novelli. Luulen että tästä kaverista kuullaan vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti