tiistai 10. syyskuuta 2013

Luonnos romaaniksi



Kuten kuvasta näkyy, teen töitä. Kirjoitan romaania öisin, päivisin organisoin käytännön asioita (mm. kirjallisuustapahtumaa, josta lisätietoja myöhemmin) ja kirjoitan tänne. Inspiraatiotaso notkahti kesän jälkeen, mutta löytyi uudelleen. Ainut valituksenaiheeni on yöunen puute.

Mikä kuvassa on? En tiedä, enkä aio kysyä Putinilta. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että kirjoitan romaania saadakseni selville. Tein tuon töherryksen joskus kesällä, löysin sen nyt muistiinpanoistani ja valitsin romaanin keskeiseksi kuvaksi täysin tunnelmapohjalta.

Tarinan eri kerrokset ovat löytämässä toisiaan, ja romaanin henkilöt hengittävät jo. Viime yönä yksi heistä jäi seisomaan öiselle merenrantaan vievälle polulle, jota huojuvat kaislarivit reunustivat. Hänen takaansa kadulta hohkasi katulamppujen valoa, mutta se ei riittänyt polun päähän saakka.

Hän jäi seisomaan rajalle, jonka jälkeen alkaa todellinen tuntematon. Se mitä kirjailijakaan kaikkine taustatukimuksineen, muistiinpanoineen ja rationaalisine suunnitelmineen ei tiedä.

Tuo raja liittyy olennaisesti siihen, miksi kirjoitan ja miksi tämä työ on parasta maailmassa, unenpuutteineen, rahanpuutteineen ja mukajärjestelmällisine paperisommitelmineen, jotka löytyvät aamulla lattialta.

Lisäys: Kuulin juuri, että Unikoira-romaanini on Nuori Aleksis -ehdokkaana. Olen toki tietoinen, että kirjoja luetaan kauan sen jälkeen, kun ne putoavat lehtien palstoilta, mutta tällaiset tunnustukset lämmittävät silti!

6 kommenttia:

  1. luin monta kertaa "jota huojuvat kalsarit reunustivat" enkä tajunnut pointtia, mietin vain, että tämä on sitä fantasiaa...
    Anneli

    VastaaPoista
  2. Sentään niin fantastisiin sfääreihin ei näilläkään yöunilla päästä!

    VastaaPoista
  3. Thanks, teidän kirjailijoiden minkäänlainen velvollisuus ei ole raottaa ovea omaan luovaan työhönne, mutta valehtelisin jos sanoisin ettei tuollainen ole mielenkiintoista...on se! Jos mitenkään Marko viitsisit kirjoittaa jotain samanlaista myöhemminkin. Nyt olen jo koukussa. Tulen varmasti lukemaan millaiseen tuntemattomaan se jätkä sitä polkua päätyy...ei se takaisinkaan käänny. ( Minä puolestani voin myös tässä samalla valaista miten tälläiset blogien kommentit syntyvät. 2 minuutissa tekstiä korjaamatta mutta aina tosissaan, hah hah ha....Välillä tuleekin tunne että käyn pilaamassa kommentteillani jonkun hyvän keskustelun.) Vielä. Tuntemattoman voisi hyvin liittää nykymuoti-sanaan "epämukavuusalue." Mutta on se tunnettu ja tuttu aluekin aika monelle, kuten täällä, myös epämukavuusaluetta. Rankastikin. Silloin kannattaa varmaan jo lähteä sitä polkua pitkin.

    jope

    VastaaPoista
  4. Jätän julkaisematta kommentit, jotka pilaavat hyvän keskustelun. Et kuulu siihen porukaan, joten jatka toki!

    Tein vanhassa blogissa tätä aina silloin tällöin eli kerroin romaanin työvaiheista. Se on tarkkaa hommaa, sillä kaikesta ei saa avautua eikä varsinkaan väärässä vaiheessa. Muuten voi tulla sellainen olo, että romaanin aihe on ikään kuin jo paljastettu eikä sitä tarvitse enää kirjoittaa. Toisinaan taas työhuoneen oven raottaminen jopa inspiroi lisää, niin kuin tässä tapauksessa (viime yönä meni taas aamuyön puolelle).

    VastaaPoista
  5. Tutulta näyttää... Joissakin jutuissa on ollut helvetillinen pino kaavioita ja piirustuksia, jossakin ruutuvihosta kaksi sivua, jossa muutama sananen jokaisen henkilön alle.
    Itse koetan myös olla puhumatta, saati kirjoittamatta liikoja romaanista, ennen kuin kirjoitan sen. Ettei tosiaan tule käytyä läpi sitä matkaa, joka tarvitsee tehdä yksinäisyydessä. Saadakseen itse selville mistä on kyse!

    VastaaPoista
  6. Joskus vähän kadehdinkin kirjailijoita, jotka tietävät jo alkuvaiheessa, miten romaani loppuu (itse olen tiennyt tasan kerran ja silloinkin vain sankan sumun läpi). Ja ne muistiinpanot ja kaaviot vaikuttavat kyllä romaanin valmistuttua vähän huvittaviltakin. Valtaa ihmetys siitä, miten niin sekavilla kartoilla on koskaan voinut saapua maaliin.

    VastaaPoista