lauantai 21. syyskuuta 2013

Tyhjiö joka puhuu

Pidän yleensä suuni kiinni talousasioista, kun en niiden hienomekaniikasta mitään ymmärrä. Kirjoitin nyt kuitenkin aiheesta kolumnin.

Kuten minkä tahansa muunkin tärkeän elämänalan kohdalla, taloudella voi halutessaan selittää kaiken. Koko ihmiskunnan historia on muutettavissa taloushistoriaksi (kuten Marx teki). Ja selitys toimii. Samalla tavalla kuin elämän yleiset lainalaisuudet ovat muutettavissa puhtaaksi biologiaksi, fysiikaksi tai jopa matematiikaksi. Jokainen noista selitysmalleista on niin vakuuttava, että vastalauseille harvoin jää sijaa. Ja silti tuntuu siltä, ettei se nyt aivan näin ole. Jotakin tärkeää jää puuttumaan.

Northrop Frye sanoi aikanaan, että jokaisella tieteenalalla tuntuu olevan sisäänrakennettu tarve muuttua perimmäiseksi selittäjäksi. Jokainen tieteenala haluaa omia todellisuuden. Frye oli kirjallisuudentutkija, joten ajatuksessa kuuluu lievä väsymyksen ääni. Hänen aikanaan kirjallisuus yritettiin omia milloin psykoanalyysin, milloin marxilaisuuden äänitorveksi.

Taloudesta on nopeasti tullut eräänlainen perimmäinen selittäjä. Kriisipuheen ja tuhon enteiden tuiskeessa on vaikeaa pitää mielessä, että sen lainalaisuudet eivät ole biologiaa tai fysiikkaa. Talous ei ole asioiden objektiivista tapahtumista eikä Pyhän Hengen liikettä päällämme. Talouspuhe on aina vahvasti ideologisoitunutta. Nykyään se tekee ihmisyhteisöistä talousalueita ja elämästä tulosvastuullista.

Ehkä pahinta on se, että talouspuhe jättää jälkeensä merkitystyhjiön. Esimerkki: joskus muinoin jopa runoilijat lähtivät vapaaehtoisina taistelemaan Kreikan vapauttamiseksi ottomaanien vallasta. Tuolloin Euroopan kansoilla nähtiin olevan tärkeitä kulttuurisia ja symbolisia arvoja. Kuinka moni olisi valmis nykyään kuolemaan "Euroopan talousalueen puolesta"? En saa päähäni yhtäkään. Varsinkaan runoilijaa.

Tyhjiö yleensä kuitenkin täyttyy jollakin. Voin vain arvailla, mitä se jokin voisi olla, mutta historian valossa seuraukset voivat olla kammottavia. Varminta on sanoa niin kuin Yeats "The Second Coming" -runonsa lopussa:

And what rough beast, its hour come round at last,
Slouches towards Bethlehem to be born?

5 kommenttia:

  1. Totta puhut. Talous on myös sitä mitä me haluamme, päätämme sen olevan. Muutenkin talous on pitkälti pelkkää mielikuvaa. Taloudella on lakinsa muttei -luonnon. Kullan hinta on tuhkan hinta siinä silmänräpäyksessä kun päätämme ettei sillä ole arvoa. Sama koskee melkein kaikkia muitakin hyödykkeitä paitsi ehkä ruokaa. Mutta esim. asuntojen hinnanmuodostus on hypeä myös aika pitkälti. Sen tietää jokainen esim. täällä "stadissa" asumaan joutuva. Toisaalta on totta myös se, että on turha puhua esim. kansankodin tai sosiaalivaltion puolesta ilman sitä 2-3 prosentin vuosikasvua. Nollakasvu ei tarkoita sitä että elintaso vakiintuu vaan sitä, että se lähtee muutamassa vuodessa syöksykierteeseen. Olemme valinneet mammonan jumalan/muun sijaan. Luulen ettei asialle voi enää mitään. Sellaisen talousmaailman me olemme rakentaneet ja koettu jo on etteivät sosialistiset seikkailut johda ainakaan parempaan. Nollakasvu tulee kysymykseen vain jos luovumme erlanderilais-palmelaisesta kansankodistamme. No, se sopii kyllä äärivihreille ja kokoomuksen oikealle laidalle. Tuskin meille muille?

    Sitten Marko, tätä on aivan pakko käyttää. Eli sanoit hyvin:

    "Ehkä pahinta on se, että talouspuhe jättää jälkeensä merkitystyhjiön. Esimerkki: joskus muinoin jopa runoilijat lähtivät vapaaehtoisina taistelemaan Kreikan vapauttamiseksi ottomaanien vallasta. Tuolloin Euroopan kansoilla nähtiin olevan tärkeitä kulttuurisia ja symbolisia arvoja. Kuinka moni olisi valmis nykyään kuolemaan Euroopan talousalueen puolesta? En saa päähäni yhtäkään. Varsinkaan runoilijaa. "

    Byron ja muut tosiaan taistelivat Kreikan ja länsimaisen ajatusmaailman puolesta mainitsemillasi perusteilla. Entä tämän päivän kirjailijat? Kuka puolustaa Eurooppaa jonka arvomaailma ja kulttuuri on kuihtumassa pois? Häviämässä kaupallisuuden, vapaan liikkuvuuden, globalisaation ja sen erään vahvemman identiteetin antavan suoraviivaisen ja uskontokulttuurin edessä? Tämänpäivän byroneiksi ilmouttautujia ei taida olla. Tai no ehkä Timo Hännikäinen.

    jope

    VastaaPoista
  2. Kuten sanoin, en talouden toimintaperiaatteista paljoakaan ymmärrä, mutta sen ideologisen vireen tunnistaa siitä, miten erimielisiä alan asiantuntijat ovat. Taloudessa ei näytä olevan läheskään niin itsestäänselviä luonnonlakeja kuin mitä usein annetaan ymmärtää.

    Kirjailijan näkökulmasta talouspuheen myrkyttävä vaikutus näkyy siinä, miten tehokkaasti se nihiloi kaikki muut elämänalat. Nurinkurisella tavalla marxilaisuus ja kapitalismi puhuvat samaa merkityksiä tuhoavaa kieltä: Marx piti kaikkia kulttuurin ilmentymiä (taide, uskonto jne.) lopulta vain sumuverhona, jolla peitetään ja suojellaan pääoman kasautumista. Samalla tavalla yksinkertaistaen voisi sanoa, että Freudilla oli vastaava projekti, jossa kulttuurin ilmentymät nähtiin seksuaalisten ja väkivaltaisten viettien sublimaatioina (molemmat olivat varmaan osaltaan oikeassa, mutta brutaaleimmillaan nuo aatesuunnat "omivat" todellisuuden juuri tuossa päivityksessäni kuvatulla tavalla).

    Byron todellakin eli maailmassa, jossa relativismi ja epäily eivät vielä olleet tunkeutuneet kaikkialle. Sellaiseen idealismiin ei ole paluuta eikä tarvitsekaan olla. Paluu menneseen olisi samalla tavalla tuhoisaa ja noloa kuin viisikymppisen yritys palata nuoruutensa huumaan.

    Hänninkäinenkään tuskin haluaisi kuolla "Euroopan talousalueen" puolesta, mutta hänen konservatismissaan on paikoin aitoa halua löytää kulttuurisia arvoja postmodernin "kaikki käy" -kulttuurin seasta. Retoriikka on välillä minun makuuni ylilyövää, mutta pidän häntä yhtenä parhaista suomalaisista esseisteistä.

    Mutta mikä on se Yeatsin maalailema "raaka peto", joka meidän ajassamme vaeltaa kohti Betlehemiä syntyäkseen? Heräävätkö 1900-luvun kollektiiviaatteet (kommunismi, fasismi) jossakin uudessa muodossa vai täyttääkö talouspuheen luoman tyhjiön jokin muu?

    Kiinalaisilla on kuulemma sanonta "toivon että elät mielenkiintoisina aikoina". Eikä se ole onnentoivotus, vaan kirous.

    VastaaPoista
  3. Niin niin juuri niin, meillä on relativismimme = länsimainen perintömme ja hyvä niin, mutta "niillä" toisilla ei sitä ei ole. Juuri siitä on kysymys, uustraditionalisteiksi tai konservatiiveiksi ilmoittautuvat eivät hyväksy sitä että länsimainen relativistinen järjenkäyttö häpeää omaa olemustaan ja alistuu relativismin nimissä (!) suoraviivaisemman ajattelun edessä ja nimeää tämän kulttuurisen itseinhon "suvaitsevaisuudeksi." Eutroopan talousalue on merkitystyhjiö jonka puolesta ei kannata taistella (ellei sitten sitä vastaan) mutta eurooppalainen sivistys ei ole. Mutta tilanne on nykyään niin päälaellaan että jos sanot kannattavasi klassista eurooppalaista kultturiperintöä ja sen arvoja, saat f-leiman ja kiihkeimmiltä r-leiman otsaasi. Juuri talouselämän arvottomuus teki tämän megatyhjiön minkä on täyttänyt nopeasti arvoton kultuurimarxistinen ylirelativismi. Se on niin relativistista jo ettei se ole aidosti enää relativististakaan. Suurpääoma ja vasemmiston elävät molemmat tästä arvotyhjiöstä jossa ei ole mitään mihin sitoutua. No, itse voi tietenkin tehdä valintansa. Minä valitsen edelleen juutalais-kristillisyyden filosofiset lähtökohdat yhdessä tieteellisen maaimankuvan kanssa. Niissä koen olevani vapain. En uber-relativismissa enkä uskontomalleissa joissa käännetään kelloa 500 vuotta taaksepäin.

    jope


    VastaaPoista
  4. Tuo kiinalainen toivotus kuulostaa kamalalta. Mutta sellaisen voi esittää ihminen joka kuuluu sivilisaatioon, ei ainoastaan pieneen kulttuurin sirpaleeseen.

    Olen miettinyt tuon Mo Yanin lukemista senkin takia.

    Marx sanoi muistini mukaan kyllä että kulttuuri ja taide ja muu kaikki se eivät ole peitossa, poissa näkyvista, vaan heijastuksia. Marx varmaan tarkoitti Platonin luolavertausta.

    Ongelma Freudin kanssa on se, että hänet on vulgaarifreudilaistettu. Marxinkin kanssa on niin, että harva on häntä kumminkaan lukenut.

    Eurooppa on yksi sivilisaatioista ja se valitettavasti kattaa myös Amerikan, kummankin mantereen. Amerikasta näkee miten Eurooppa marssi valloittamaan ja siis jatkaa sitä edelleen. Se käärme syö häntäänsä kunnes se tajuaa mitä on tekemässä.

    Rahan suhteen kannattaa olla rauhallinen ja nähdä sen vain välineenä. Viis kaikista hurmahengistä ja pörssikeinottelijoista! Koko kamasaksasakista!

    VastaaPoista
  5. Jope: tuossa analyysissäsi on varmasti paljon totta. Lyhyesti ja yksinkertaistaen: kommunismin romahtaminen toi länsimaista esiin niiden pahimmat puolet: vapaus, joka oli vielä joitakin vuosikymmeniä aiemmin tarkoittanut lähinnä sanan- ja uskonnonvapautta, muuttui täydelliseksi relativismiksi, joka näyttää ikävällä tavalla markkinoiden vapauttamisen kulttuuriselta vastineelta.

    Voit muuten avoimesti käyttää sanoja kuten islam jne. En sensuroi kritiikkiä uskontoja kohtaan, kunhan ei mene lapselliseksi herjaukseksi (enkä usko että sinun kohdallasi menee).

    Ripsa: En tiedä, mistä tuo kiinalainen kirous on peräisin, mutta muistaakseni Kennedy käytti sitä jossakin puheessaan. Totta kuitenkin on, että kiinalaisessa kulttuurissa (tai kuten sanot sivilisaatiossa) on kauas historiaan menevä kauhu sisällisotaa kohtaan, sillä valtataistelut ja "keisarittomat" kaaostilat ovat siellä johtaneet hirveisiin lopputuloksiin. Tätä vasten on ehkä helpompi ymmärtää myös sikäläinen suhtautuminen sananvapauteen (hyväksyä ei tietenkään tarvitse).

    Olet oikeassa tuossa vulgaarifreudilaisuus/-marxilaisuus -asiassa. Psykoanalyysi lytättiin joskus 90-luvulla niin suurilla saappailla, että harva enää tajuaa, että Freudilla oli ihan asiaakin (esim. lyhytterapiaansa propagoiva Ben Furman parjasi jossakin City-lehdessä asti Freudia "kokaiiniaddiktiksi" tms. ja teki hänen ajatuksistaan helposti lytättävän karikatyyrin). Marx taas taidettiin jossakin vaiheessa rakastaa kuoliaaksi. Hän esimerkiksi osasi itse analysoida ja pitää arvossa "porvarillista" taidetta paljon paremmin kuin yksisilmäisemmät seuraajansa.

    Rahan suhteen olen täysin samaa mieltä. Minulle on täysin yhdentekevää, kuinka monta miljoonaa joku saa bonuksina, jos se tekee hänet onnelliseksi. Mutta kun samaan aikaan tuhotaan terveydenhuoltojärjestelmä ja luodaan jatkuvaa taloudellista paniikkitilaa ja ujutetaan talouspuhe joka jumalan elämänalueelle, alan kaivata sitä Jeesusta joka pisti rahamiehet ulos temppelistä.

    VastaaPoista