tiistai 1. lokakuuta 2013

Pysy sinä vain omassa päässäsi

Kirjailijoita varoiteltiin hiljattain varomattomasta blogikirjoittelusta ja tweettaamisesta. Itse en aio rajoittaa maailmaan huhuilua. Toivottavasti lukijoitani ei haittaa.

Juuri huhuilun ansiosta sain nimittäin mielenkiintoisen yhteydenoton liittyen jättiläiskalmareihin, mystisiin syvänemeren olentoihin, joilla on oma roolinsa työn alla olevassa romaanissani. Viestinvaihto johdatti monien uusien tietolähteiden äärelle (yksi hieno suomenkielinen johdanto aiheeseen täällä). Mikäli siis tosimaailman merihirviöt kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti lukea, kuten myös tuossa tekstissä mainittu Richard Ellisin The Search for the Giant Squid.

Mutta asiaan:

Uudessa Kerberos-lehdessä (2/2013) on Alan Wattsin mainio essee "Tämä on se" (suom. Jarkko Sandell), joka käsittelee "kosmisia kokemuksia" eli henkisen oivalluksen, uskonnollisen hurmoksen tai huumaavan aineen aiheuttamia ekstaattisia tiloja. Pistin tuon esseen lukemisen jälkeen pari Wattsin pari kirjaa heti tilaukseen.

Välillä tuntuu, että olen lähes epätoivoisen kiinnostunut aiheesta. Pakkomielle on sitä pahempi mitä selvemmin näyttää siltä, että Wattsin kuvaamat kokemukset tuntuvat olevan katoamassa tai menettämässä merkityksensä nykymaailmassa. "Kosminen kokemus" on nykyään ikään kuin aivoasia. Se rajoittuu yksilön kallon sisälle eikä sillä ole mitään mainitsemisen arvoista yhteyttä todellisuuteen. "Kosminen kokemus" 2010-luvulla on sitä, kun joku vetää muuntohuumetta ja strobovalot näyttävät poikkeuksellisen siistiltä.

Tämä asenne tuli hyvin esiin Sam Harrisin viimevuotisessa kolumnissa, jossa hän teilasi Eben Alexanderin The Proof of Heaven -bestsellerin (suom. Totuus taivaasta). Alexanderin kirjan osalta ja tieteen pelisääntöjen näkökulmasta Harris on kritiikissään varmasti aivan oikeassa, mutta yksi hänen virkkeistään masensi minua. Harris sanoo uskovansa, että Eben Alexander on kokenut jotakin mullistavaa, mutta lisää: "such ecstasies ... tell us something about how good a human mind can feel."

Eli Harris hyväksyy kokemuksen, mutta vain sillä ehdolla, että se pysyy yhden ihmisen henkilökohtaisena hyvänolontunteena. Mitään yleisiä tai elämänkatsomuksellisia johtopäätöksiä ei saa vetää. Olemme kaikki vankeina kalloissamme. Koe ekstaasisi rauhassa, mutta pidä se omana tietonasi. Ja aamulla sitten töihin.

Kuulostaa niin raskaan ehdottomalle, että lopetan mieluummin lainaukseen Wattsilta:

"[Kosmiset] kokemukset vihjaavat, että normaalit arkihavaintomme ja maailmamme arvottaminen ovat sekä subjektiivisia että kollektiivisia painajaisia. Ne kertovat että normaali käytännöllinen ymmärryksemme - maailma nähtynä keskellä ruuhkaa maanantaiaamuisin - on sosiaalisen ehdollistumisemme ja tukahduttamisen seurausta, eräänlainen valikoiva tarkkaamattomuuden systeemi, jonka puitteissa olemme opetettuja sulkemaan perustavanlaatuisen luontosuhteemme pois tietoisuudestamme."
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpuf
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpuf
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpuf
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpuf
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpuf
such ecstasies do tell us something about how good a human mind can feel - See more at: http://www.samharris.org/blog/item/this-must-be-heaven#sthash.NQzTkLhl.dpu

16 kommenttia:

  1. Alan Wattsit ja muut zen-kirjat olen lukenut joskus 60-luvulla. Täyspäistä tavaraa ja kaikenlisäksi toivat mukanaan kokoelmia kiinalaista ja japanilaista ja persialaista runoutta.

    Oletko lukenut Gary Snyderia? Savukeidas on suomentanut muutamia kirjoja häneltä, hän myös tuttu Amerikan ajoilta, elää. Ferlinghettin ohella ainut jäljellä oleva beat-runoilija. Mutta runot ja esseet aivan yhtä lailla jokamiehen/-naisen ymmärrettävissä, ei mitään ylimääräisiä krumeluureja.

    Jäljet johtavat tietenkin Emersoniin ja Thoreau'n. Klassikoita, jotka tiesivät paljon intiaanien suhteesta ympäristöönsä. Luontoa ja ympäristöä kunnioittava ihminen merkitsi myös Emily Dickinsonille paljon.

    VastaaPoista
  2. Alan Watts ja varmaan monet muutkin 60-luvun merkkiteokset ovat jääneet minulta lukematta. Syynä on ennakkoluulo siitä, että tuona ajanjaksona meni tällä ja muillakin rintamilla niin lujaa, että teksti on tupannut olemaan liiankin hurmoshenkistä (nuorempana luin Castanedaa ja muita hihhuleita, joten stereotypian lähde on ehkä siellä). Tuo Wattsin essee oli kyllä osoitus täysin päinvastaisesta. Saa suositella lisää, jos vastaavia on enemmänkin!

    Ferlinghetti on siis vielä elossa? En tiennyt. Hämmästelin jo sitä, että Burroughs eli niin vanhaksi. Beat-sukupolvesta ensimäisenä meni se ainut, joka läträsi viinan kanssa eli Kerouac. Ehkä tässä on jokin opetus.

    VastaaPoista
  3. Marko,
    eivätkös lääkintöhenkilöstön filosofeeraavat tapaukset ole ajatelleet jo ajat sitten, että jos viina julistettaisiin valtion sallimaksi nautinta-aineeksi tänään, niin semmoista valtiota katsottaisiin kuin hölmöä.

    Tupakkikin oli alunperin intiaaneille pelkkä rituaaliaine.

    Snyder on sikäli tärkeä tyyppi tuon ajankohdan, 1950-60-luku, kirjallisuuden kirittäjä, että hän oikeasti oli pari vuotta Japanissa zen-buddhistiluostarin maallikkoveljenä ja osallistui luostarin toimintaan joka tavalla.

    Hassuinta länsimaiden buddhalaisten mielestä oli japanilaisten ällistely, että mitä te luulette näkevänne zenissä. Ei sitä kukaan Japanissa ajattele, menneiden aikakausien hölmöilyä. Muistaakseni buddhalaisten pääpaikka on Kaliforniassa. Siellä kävi päätään selventämässä jonkin aikaa myös Leonard Cohen.

    Tuo jättiläiskalmari on todentotta kyllä mielikuvitusta kiihottava otus. Olen saanut kaikenmoisista mustekaloista lisäksi sen käsityksen, että ne ovat yksineläjiä ja hyvin ujoja. Musteella suihkuttavat ympäristön sellaiseksi että sulautuvat. Ylipäänsä valtamerten pohjassa asustavat otukset tuntuvat semmoisilta, joita velloo kenen tahansa alitajunnassa. Niitä juttuja jotka harvoin tulevat päivänvaloon, jos koskaan.

    Joo, Castaneda oli ilman muuta huijari. Huijareita saa varmaan nykyaikana varoa enemmänkin.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostus kosmisiin kokemuksiin...? Ok, hyvä. Mutta eikös esim. kristinuskon historia ole täynnä noita kokemuksia kokeneita ihmisiä? Moni nykyinenkin todistaa mm. sähkövirran läpäisemisen -tyyppisistä kokemuksista. Eikä tarvitse olla ihan hihhulikaan. Samoja juttuja on myös Vanha ja Uusi Testamentti täynnä.

    Koska Marko olet suora mies, kysynkin sinulta suoraan, ovatko mielestäsi muut kuin esim. kristillisessä mielessä tapahtuneet kokemukset sitten mielenkiintoisempia? Jos jostakin kosmista säpinää etsii, sitä taitaa olla meidän oman kulttuurimme oma uskonto täynnä enemmän kuin mikään muu...ei tarvitse miettiä kuin klassisia katolisia mystikkoja ja miksei joitain helluntalaisiakin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suora puhe on hyväksi! Ja suora vastaus:

      Jos verrataan kristinuskoa zen-buddhalaisuuteen (tai mihin buddhalaisuuteen tahansa), kyseessä on primitiivinen uskonto. Kristinusko on rakenteeltaan uhrimystiikkaa, helvetinpelkoa, ihmeillä todistelua, _ruumiin_ ylösnousemuksen kaltaisiin maagis-sensationalistisiin asioihin uskomista ja historiallisen apokalypsin odottamista (profeetta Hautala voi todistaa: ei tule koskaan). Ehtoollista parjataan usein kannibalismin jalostuneeksi muodoksi, mikä on yleensä tarkoitushakuista parjausta, mutta ihan vakavasti puhuen totta: "jumalan syöminen" on monen primitiivisen uskonnon peruskalustoa.

      Kristinuskossa nämä asiat ovat opin _ytimessä_, eivät mitään kulttuurikohtaisia tulkintoja tai kansanuskon ilmetymiä (buddhalaisuudessa ja vaikkapa taolaisuudessa kuvio menee yleensä toisin päin: hölmöydet syntyvät siitä, kun opin ytimen ympärille on rakennettu erilaisia demonologioita ja uhrirituaaleja, jotka otetaan liian kirjaimellisesti). Toki kristityt mystikot ovat vuosisatojen saatossa kirjoittaneet paljonkin mielenkiintoista, mutta uskontomme sinällään on aina liiaksi kiinni konkreettisten ihmeiden todistelussa ja niiden odottamisessa. Se on kristinuskon tragedia.

      Mutta silti: toki kristillisen kulttuurin piirissä voi kokea ja on koettukin noita postauksessa kuvailtuja "kosmisia kokemuksia", kristinuskosta huolimatta. Mikä todistaa sitä, että tällaiset kokemukset ovat universaaleja ja ihmisluonnossa.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Se oli selväsanainen. Ja niin kuin meidän "veljien" kesken usein on: me koemme ja näemme ihan eri tavalla. Minut zenistä ja buddhalaisuuden versioista vieroittavat juuri sen sisältämät tavoiteltavien asioiden muodot: tyhjyys, lepo, rauha, tasapaino....jne. Juutalais-kristillisessä perinnössä sen sijaan minua viehättää juuri ruumiin, mudan, saven, veren... materialistisuus, eli juuri se primitiivisyys ja ruumiillisuus. Tulee enemmän Tolkien-olo, hah ha.....

      Itse asiassa esim. juutalaisuus onkin hyvin tämänpuoleinen uskonto. Taivas tulee jos tulee - mutta elämä on tässä näin. I like it.

      Mutta uskonnoista älkäämme kisaa käykö. Kukin kulkee omaa polkuaan. Kun puhuit pakkomielteestä kosmisiin kokemuksiin, sen tunnistin kyllä osaksi omakseni. Vaikka olen hyvin "tämänpuoleinen" ihminen, tuntuu usein siltä että tämä kaikki on vain sitä Platonin Luolan varjoelämää. Tosi kuvat on jossain muualla. Tämä ei poissulje arvostamaani ruumiillisuutta. Kristinuskossakin ajatellaan että tämä on vasta vers. 1 ja ihan harjoittelukappale vain, oikeastaan siis olemme vielä mätämuna-tasolla...hah. No, te zen-miehet tiedätte sen kyllä toista kautta....

      jope

      Poista
    3. "Veljiä" emme varmaankaan ole, mutta hyvässä ja suorassa keskusteluyhteydessä!

      Tuossa Ripsan kommenttiin liittyvässä vastauksessani tulikin esiin asian toinen puoli: esim. Japanissa haluttiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan "primitiivisyyttä ja ruumiillisuutta" eli länsimaista historiassa ja materiassa kiinni olevaa tunnetta. Luultavasti on niin, että kaikissa kulttuureissa haetaan tasapainoa. En tiedä.

      Mutta tuo yllä esittämäni kuvaus kristinuskosta verrattuna buddhalaisuuteen on minun näkemykseni aiheesta. Se ei tietenkään tarkoita, ettenkö arvostaisi kristillistä kulttuuria. Uskontonta se on kuitenkin ajanut itsensä nurkkaan juuri niillä keinoilla, millä se aikoinaan muodostui ilmiöksi (ihmepuheella, jonka ytimenä väite, että Jeesus-niminen ihminen nousi fyysisesti kuolleista jne.).

      Poista
  5. Kalmareilla on kaiken lisäksi kyky vaihtaa väriään (historiallisissa jättiläiskalmarihavainnoissa tästä kerrotaan usein). Lisäksi niiden anatomiaan liittyy eräs piirre, josta luultavasti tulevan romaanini nimikin juontuu, mutta sitä en voi paljastaa! Kiehtovia olentoja joka tapauksessa, kuten moni muukin syvänmeren elävä.

    Mielenkiintoista, että japanilaiset ihmettelivät, miksi länsimaiset olisivat kiinnostuneita zenistä, mutta näinhän se kai menee. Jokaisessa kulttuurissa on vallitsevat maailman perusolemukseen liittyvät käsityksensä ja jokainen niistä on jollakin tavalla vajavainen ja usein ikään kuin ajan myötä pinnallistunut ja ummehtunut. Ne 50- ja 60-luvun japanilaiset luultavasti halusivat (ja ehkä oikeasti tarvitsivatkin?) vähän enemmän jatsia ja teknologiaa kuin lisää zeniä ja shintoa. Länsimaissa taas kaivattiin jotakin aivan muuta. Ehkä kyse on kompensaatiosta: toisista kulttuureista voi löytää asioita, jotka täyttävät oman kulttuuripiirin tyhjiöitä.

    Tämä voi tietysti johtaa toisten kulttuurien idealisointiin. Luulin itse olevani aikuisena täysin immuuni sellaiselle. Kuitenkin, kun muutama vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa Intiassa, olin lähes sokissa. Olin järkyttynyt siitä, miten poikkeuksellisen _epähenkinen_ ja brutaali ja materialistinen maa Intia arjessa on. Saasteita, mädän hajua, kurjuutta ja täydellistä välinpitämättömyyttä oli niin paljon, että se sai voimaan pahoin (lopulta yrjösinkin enemmän kuin koskaan elämässäni, mutta mikrobiologisista syistä).

    Tämä ei tietenkään vastaa niiden kokemusta, jotka matkustavat länsimaisten mielikuvien mukaan rakennettuihin "henkisen kehityksen keskuksiin", joissa paska on lakaistu piiloon ja suitsuke käryää.

    Ja Castanedasta vielä: huijari tai ei, niin Matka Ixtlaniin oli kyllä nuorempana huima kirja! En tosin tiedä, miten kolahtaisi nykyään.

    VastaaPoista
  6. Tuo kosminen kokemus voi olla vaikkapa tässä artikkelissa joku noista Schopenhauerin kuvauksista: http://en.wikipedia.org/wiki/Sublime_(philosophy)

    Fullest Feeling of Sublime – Immensity of Universe's extent or duration. (Pleasure from knowledge of observer's nothingness and oneness with Nature).

    Alan Watts ei propagoinut mitään huumehörhöilyä. Marko, kirjoitit juuri aikaisemmassa merkinnässäsi yhdenlaisesta kosmisesta kokemuksesta. Noihin kokemuksiin liittyy vahvasti egon häviäminen, edes hetkeksi.

    Suuri osa uskontojen teksteistä on melko varmasti todella väärinymmärrettyjä. Lukuvirheitä. Metaforan taju puuttuu ja ollaan jossain dualistisessa lukossa. Joseph Campbellin Power of Myth -sarja (löytyy vaikkapa youtubesta) pitäisi olla pakollinen pohja ennen kuin alkaa edes keskustella mistään uskonnoista. Keskustelu näistä aiheista on todella ala-arvoista. Kuten Docventuresin Kumaré-jakson yhteydessä se tv-keskustelu.

    “Half the people in the world think that the metaphors of their religious traditions, for example, are facts. And the other half contends that they are not facts at all. As a result we have people who consider themselves believers because they accept metaphors as facts, and we have others who classify themselves as atheists because they think religious metaphors are lies.” - Joseph Campbell

    Metaforana vaikkapa ristiinnaulitseminen on aika helvetin vaikuttava kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Campbell-sitaatti on hyvä! En ole dokumenttisarjaa nähnyt, mutta käsittääkseni se perustuu Sankarin tuhannet kasvot -kirjaan (?) ja sen olen joskus lukenut.

      "Metaforana vaikkapa ristiinnaulitseminen on aika helvetin vaikuttava kuva."

      Totta, mutta kristinuskossa kuitenkin on edelleen se ongelma, että se itse uskontona nimenomaan painottaa kirjaimellista tulkintaa (kirjaimellisuus on itse asiassa evankeliumien strategia muita aikansa uskontoja vastaan). Tämän lähes inhorealistinen ilmentymä on "epäilevän Tuomaan" episodi, jossa todistetaan Jeesuksen ylösnousemuksen ruumiillisuus jopa haavaa koskettamalla. Evankeliumit ovat tyyliltään selvästi realismia, mikä usein (tarkoituksella?) unohdetaan. Siinä missä Osiriksen ja Dionysoksen kuolema ja ylösnousemus nähtiin jo aikoinaan "metaforisesti" eli eräänlaisena luonnon perusvoimana, joka ilmeni vaikkapa viljan kasvussa tai viinin valmistuksessa, me kristityt emme tällaisia vertailuja juuri tee. Syy on se, että meidän pyhä kirjamme on niin pirun naturalistinen. Meidän pitää uskoa äijään, joka käveli ulos haudastaan.

      Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, tuo piirre on ollut kristinuskon vahvuus aikoina, joina moiseen saattoi vielä uskoa (sensaatiomaisuus vetosi nimenomaan tavalliseen kansaan). Se muuttui kuitenkin taakaksi heti valistuksen myötä ja on luultavasti yksi syy kristinuskon nopeaan hiipumiseen länsimaissa.

      Kävelen usein kotikaupunkini kirkkopuistossa ja vähän surullisena mietin, että parin sukupolven jälkeen rakennus saattaa olla jossakin muussa käytössä. Joskus tekisi jopa vähän mieli kirota sitä alkukirkkoa, joka päätti valita hokkus pokkus -elementtien painottamisen sen sijaan, että olisi painotettu sitä, mikä Jeesuksen tarinassa ja puheissa on viisasta ja hyvää.

      Poista
    2. Ensimmäinen osa sarjasta käsittelee samoja aiheita kuin Sankarin tuhannet kasvot. Viisi muuta jaksoa on eri aiheista ja moni niistä menee paljon syvemmälle. Varmaan yleissivistävin sarja mitä tulee mieleen. Campbellilla on uskomaton kyky selittää yksinkertaisesti ja selväjärkisesti aiheita, joita on vaikea pukea sanoiksi.

      Olen katsonut ja katson kristinuskoa niin ulkopuolelta, että unohtuu helposti miten ihmiset sitä yleensä tulkitsee. Mutta hienoa ja vahvaa tekstiä niissä kirjoissa on paljon, varsinkin runoutena luettuna. Sitä en kyllä tajua miten joku voi ottaa niitä juttuja kirjaimellisesti. Varsinkaan kaikkia niistä. Osa vaikuttaa niin selvästi metaforaksi kirjoitetuilta.

      Homma tosiaan taisi karata käsistä jo aika varhaisessa vaiheessa. Upton Sinclair Jeesuksesta:

      "..he chose the career of a revolutionary agitator, and died the death of a disturber of the peace. And for two or three centuries his church followed in his footsteps, cherishing his proletarian gospel. The early Christians had "all things in common, except women;" they lived as social outcasts, hiding in deserted catacombs, and being thrown to lions and boiled in oil."
      - Upton Sinclair, The Profits of Religion (1918)

      Poista
    3. Sait kyllä nyt taivuteltua katsomaan tuon Campbellin dokkarisarjan, kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Marko,

    aionpas ottaa ja sukeltaa tarkemmin noiden otusten maailmaan! Hieno vinkki, enkä kysele omasta aiheestas yhtikäs mitään, paitsi että tajusin että jotain on tekeillä!

    Nyt on aikaa kun en kykene vielä kävelemään, onneksi pystyn kirjoittamaan edes vähän. Toivon kovasti että talven mittaan luut luutuvat ja hermot löytävät uudet reittinsä. Huomaan nyt ensimmäistä kertaa miten monimutkainen otus ihminen on. Ja katselen telkkarin luontodokkareita aivan eri silmin.

    Olin itse aikeissa lähteä kerran Intiaan mutta päädyin Amerikkaan. Oletko lukenut Gunther Grassin Intia-kirjan nimeltä Häpeä tai Inho tms. (katsoisin nimen jos pääsisin yläkertaan), jossa on hänen oma kuvituksensa? Kirjassa on samanlaisia kuvauksia kuin omasi oli.

    Aatteles: minä kuvittelin että Grassilla oli joku kamala vaihe elämässään ja että hän oli vihainen Intialle vain siksi! Pirjo Honkasalon leffa Atman on hieno, suosittelen.

    VastaaPoista
  8. En ole Grassin kirjaa lukenut, mutta Intiahan on siitä mielenkiintoinen maa, että länsimaalaisten kokemukset siitä ovat aika ristiriitaisia (myös nykyään. Toiset ihastuvat ja palaavat aina takaisin, toisille kerta riittää).

    Toivotan sinulle voimia ja paranemista, Ripsa. Onneksi pystyt sentään kirjoittamaan ja katsomaan luontodokkareita (niissähän näkee sen samsaran toiminnan ihan käytännössä).

    VastaaPoista
  9. Kuka varoitti kirjailijoita huhuilusta ja missä? Kiinnostaa. Kotieläimenä olen aina nettijuorujen perään.

    VastaaPoista
  10. Pahoittelut viiveestä vastauksessa, mutta siis Hesarissa oli kahdenkin eri kulttuuritoimituksen ihmisen varoituksia aiheesta. En tiedä, mihin ne liittyivät, mutta luultavasti taustalla on jokin tietty tapaus.

    VastaaPoista