lauantai 15. syyskuuta 2012

Jumala koneessa














Edellisestä päivityksestä on aikaa, mikä johtuu sekä Unikoira-romaanin ilmestymisestä että muista velvollisuuksista. Olen nimittäin taiteellisena johtajana LittFest-kirjallisuustapahtumassa, jonka päävieraina ovat Sofi Oksanen, Merete Mazzarella sekä ruotsalainen kauhukirjailija Anders Fager. Viimeksi mainitun novellikokoelma ilmestyy Atenalta nimellä Pohjoiset kultit (kansi yllä). Festivaalin ohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Romaanin julkaisemisen jälkeen on oltava pakosta melko sosiaalinen. Olen oppinut pitämään tuostakin puolesta, mutta pötyä puhuisin, jos väittäisin sen olevan kirjailijuuden motivoivimpia puolia. Olen onnellisimmillani silloin, kun romaani on työn alla ja kalenteri tyhjä.

Muutenkin parhaat oivallukset tulevat joutilaassa arjessa.Yksi esimerkki:

Olen viime viikkoina joutunut tappelemaan oikkuilevan radioni kanssa. Kyseessä on sen verran vanhanaikainen laite, että häiriöt usein loppuvat, kun vehjettä lyö pari kertaa. Nykytekniikkahan on tässä mielessä kiittämätöntä. Tietokoneen näppäimistön hakkaaminen ei koskaan auta asiaa. Päinvastoin. Vanhat laitteet ovat tuossa mielessä helpommin lähestyttäviä. Niiden kanssa voi syntyä tietynlainen kommunikaation illuusio, edes väkivallan kautta.

Tuo toi mieleeni ajatuksen, jonka alkuperää en ikävä kyllä muista (ehkä Ernst Cassirerilta tai Walter Ongilta, tai molemmilta). Ihmiselle on kuulemma luontaista suhtautua elottomiin esineisiin ikään kuin ne olisivat tietoisia olentoja. Se on saattanut olla jopa evoluution kannalta tärkeä piirre. Jos potkaisee varpaansa oveen, tekee mieli lyödä sitä. Oikkuilevan kopiokoneen lakkoilu tuntuu tahalliselta piruilulta. Vaikka tietoisella tasolla ymmärrämme, että esineet ovat neutraaleja ja tunteettomia kuin kivet, vaistomainen puolemme näyttää pitävän niitä vihamielisinä olentoina, joiden provokaatioon on reagoitava huutamalla tai lyömällä.

Tämä jokapäiväinen kokemus liittyy itse asiassa melko suuriin asioihin. Kyseessä on luultavasti linkki primitiivisempään ihmisluontoon. Siihen joka ukkosta piileskellessään oli vaistomaisesti täysin varma, että kyseessä on jonkin tietoisen taivasolennon raivokohtaus. Sama päti kaikkiin luonnonilmiöihin, maanjäristyksiin, sateeseen, myrskytuuleen ja sairauksiin. Ne kaikki olivat tietoisia olentoja, joita piti maanitella, mielistellä tai kirota.

Teknostressin vallassa tietokoneelle huutava ihminen on todiste siitä, että tuo primitiivinen mieli elää ja voi hyvin, kaiken rationaalisuuden alla.

Mielenkiintoinen ajatusleikki: jos sivilisaatio romahtaisi huomenna ja kaikki tietokantamme kovalevyistä kirjoihin tuhoutuisivat, maailma täyttyisi taas jumalista ja demoneista yhdessä sukupolvessa.

LISÄYS: Tajusin sentään tuon ajatusleikin lähteen. C.G. Jung: "Should it happen that all traditions in the world were cut off with a single blow, the whole mythology and history of religion would start over again with the succeeding generation”

2 kommenttia:

  1. Kirjallisena keinonahan tuohon elottoman elollistamiseen törmää myös. Esim. Arto Salmisella on paljon tuollaista, että "aidanseipäät pitää yötä pystyssä" ja rikotun pullon sirpaleet "makaa mykkinä". Kirjailijat tahtoo leipoa merkitystä maisemaan.

    VastaaPoista
  2. Totta. Ja kummallista, että jopa ne kriitikot, jotka vaativat kirjallisuudelta loogisuutta ja "ajatuksen selkeyttä" hyväksyvät esimerkiksi Salmisen harjoittaman primitiivisen mystiikan.

    VastaaPoista