tiistai 16. lokakuuta 2012

Haamulukijat














Unikoira-romaanin palaute on ollut positiivisempaa kuin minkään aiemman teokseni ja sitä voisi kai pitää minun mittakaavassani hienoisena menestyksenä. Varsinaisisten lehtikritiikkien osalta en osaa antaa mitään kokonaiskuvaa, mutta olen huomannut, että minun kohdallani niillä ei ole kauhean suurta merkitystä. Joka tapauksessa romaanin ilmestymisen jälkeen on tärkeää saada tuntea, että teos on olemassa. Kiitos siis kaikille palautetta antaville lukijoille, bloggaajille ja kriitikoille.

Kirjoittaessani en mieti näitä asioita lainkaan. En ajattele oikeastaan edes lukijoitani. Kirjoitan kyllä jollekin yleisölle, mutta tavatessani todellisia lukijoita, en osaa yhdistää tuota yleisöä heihin. Lempiajatukseni on, että jokaisella kirjailijalla on jonkinlainen haamuyleisö. Kasvoton seurakunta, johon kuuluu eläviä ja edesmenneitä kirjailijoita, sukulaisia, ystäviä ja muita auktoriteetteja, jotka ovat asettuneet sieluun asumaan. Se yleisö ei osta ensimmäistäkään romaania eikä suosittele sitä kenellekään. Silti se on kirjoitusvaiheessa viimeinen tuomari.

Luettavien kirjojen pinossa on muun muassa Riku Korhosen Nuku lähelläni. Tajusin Unikoiraa työstäessäni, että Korhonen on minulle itse asiassa hyvin tärkeä kirjailija, oikeastaan ainut suomalainen, jonka tunnistan jotenkin suoraan vaikuttaneen omaan kirjoittamiseeni. Hänen teoksissaan on estottomuutta, joka ajaa muodon ja draaman kaaren ja muiden perinteisten laatumittareiden ohi. Jotkut pitivät esimerkiksi Korhosen Lääkäriromaania kaoottisena ja ylipursuavana. Minulle se edustaa sitä, mikä romaanitaiteessa on mielenkiintoista. Romaanissa täytyy olla vuotokohtia, haavoja, joista voi aistia, ettei kirjailijakaan voi eikä halua täysin kontrolloida sanojen ja assosiaatioketjujen hyökyä.

Melkein jokaisen romaanini kohdalla olen ollut vaiheessa, jossa olisin voinut karsia kaikki häiritsevät ja näennäisen epäolennaiset rönsyt pois. Tarinan voisi ikään kuin sulkea niin, ettei mikään nurkka vuoda. Romaanini ovat toki tarinarakenteeltaan melko pitkälle mietittyjä, mutta kerta toisensa jälkeen saan hämmentynyttä lukijapalautetta, joka alkaa sanoilla sitä kohtaa en ymmärtänyt, jossa...

Yleisin vastaukseni on: en minäkään. Voisin kai vastata myös, että haamuyleisö piti siitä.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Luin eilen Unikoiran loppuun. Se oli todella taidokkaasti kirjoitettu, mielestäni parhaiten kirjoistasi. Juoni oli mukavan monimutkainen ja yllättävä, tosin en meinannut malttaa lukea kirjaa rauhassa kun aina oli saatava äkkiä tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkäpä siksi kirjan alkupuoli tuntui hieman raskaalta ja pitkältä (tosin yllätysten luomiseen varmaan tarvitaankin tällaista alun venytystä).

    Jostain syystä pidän eniten kuitenkin Käärinliinoista. En osaa sanoa mikä siinä viehättää, mutta se oli mielenkiintoisin ja sai selkäpiini karmimaan kaikista kirjoistasi eniten. Toinen suosikkini on Kirottu maa.

    Unikoira täytynee lukea joskus hamassa tulevaisuudessa uudestaan, rauhassa. Olen varmaankin missannut monta herkullista yksityiskohtaa.

    Hyvä kirja, kiitos lukunautinnosta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Miellyttävä yllätys myös, että mainitset Kirotun maan yhtenä lempikirjanasi. Taidat nimittäin olla ensimmäinen. Melkein jokaisella romaanillani on selvästi oma fanikuntansa, mutta tuo ensimmäinen pientustantamolta tullut on jäänyt tähän saakka paitsioon. Paljon korjattavaa näen siinä tietysti itse näin pitkän ajan jälkeen, mutta edelleen romaani tuo mieleen kirjoitusprosessin, joka oli ehkä hauskin ja kepein tähänastisistani.

    VastaaPoista