Osallistun tulevana torstaina Literary Death Match -tapahtumaan Korjaamolla. Mukana on myös Karo Hämäläinen sekä liuta muita. On aina lievästi ahdistavaa esiintyä kirjallisessa tilaisuudessa, jonka formaatti on outo, mutta hyvät kielet vakuuttavat, että LDM on hauska juttu (edustan tapahtumassa samalla LittFest-kirjallisuustapahtumaa, jonka taiteellisena johtajana toimin tänä vuonna).
Huomattavan paljon tutumpaa formaattia on sitten luvassa Helsingin kirjamessuilla perjantaina (koska netissä olevassa ohjelmassa ei ilmeisesti ole kaikkia esiintymisiäni, laitan ne tähän: klo 16 Tammen osasto (7d 41), klo 18 Elisa-lava (7g 10) ja klo 19 Takauma-lava).
Toivon tapaavani messuvilinässä taas tuttuja ja tuntemattomia. Vaikka kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisissa on aina jotakin outoa, ne ovat yleensä miellyttäviä. Muutama Helsingin messuilla tuntemattoman ihmisen kanssa käymäni lyhyt keskustelu on jäänyt mieleeni luultavasti loppuelämäksi.
Huomattavan paljon tutumpaa formaattia on sitten luvassa Helsingin kirjamessuilla perjantaina (koska netissä olevassa ohjelmassa ei ilmeisesti ole kaikkia esiintymisiäni, laitan ne tähän: klo 16 Tammen osasto (7d 41), klo 18 Elisa-lava (7g 10) ja klo 19 Takauma-lava).
Toivon tapaavani messuvilinässä taas tuttuja ja tuntemattomia. Vaikka kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisissa on aina jotakin outoa, ne ovat yleensä miellyttäviä. Muutama Helsingin messuilla tuntemattoman ihmisen kanssa käymäni lyhyt keskustelu on jäänyt mieleeni luultavasti loppuelämäksi.
Muuta: Radiossa joku muusikko
sanoi, että musiikki samaan aikaan sekä rauhoittaa että energisoi häntä. Moinen
kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta lähes kaikessa
taiteessa on oikeastaan kyse samasta ilmiöstä. Jokin saa meidät tunnemyllerryksen valtaan,
mutta meidän ei ole pakko reagoida siihen fyysisesti.
Kirjan
lukemista tai elokuvan katsomista on toisinaan verrattu unennäkemiseen. Vertaus
on hyvinkin osuva. Sekä kertovassa taiteessa että unennäössä on kyse voimallisesta
tunneperäisestä kokemisesta, jossa merkillepantavaa on se, että keho ei liiku. Nukkuessa unihalvaus
pitää huolen siitä, ettei juoksu-unta näkevä ihminen lähde ryntäilemään
sängystä mihinkään. Samalla tavalla kirjaa lukeva ihminen on paikallaan,
liikkumatta, vaikka hän eläytyy tapahtumiin, jotka voivat olla hyvinkin
dramaattisia.
Saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä. En minäkään oikeastaan
kiinnittänyt asiaan tietoista huomiota ennen kuin kohtasin eräässä entisessä
työpaikassani ihmisen, joka näytti olevan kykenemätön lukiessaan pitäytymään
lukemiselle tyypillisessä ”unihalvauksen” tilassa.
Tämä ihminen oli hyvin
mieltynyt trillereihin ja sotaromaaneihin. Lukiessaan hän oli jatkuvassa
kiihtymyksen tilassa. Hän laski kirjan välillä alas ja käveli edestakaisin
hermostuneesti. Toisinaan hän kuristi itseään tai teki lyöntiliikkeitä. Hänen
lempiliikkeensä oli kurkun viiltäminen auki näkymättömällä veitsellä.
On varmasti kirjailijoita, jotka pitäisivät moista eläytymistä merkkinä siitä, että he ovat kirjoittaneet melkoisen vaikuttavan teoksen. Itse toivon hartaasti, että lukijani pitävät niin sanotusti pakaransa penkissä tai päänsä tyynyssä, lukumieltymyksistä riippuen.
Yksi taiteen hienostuneimpia ja mystisimpiä piirteitä nimittäin on, että se ei rohkaise toimintaan. Se ei ole ärsyke, joka saa simpanssin
hakemaan parittelukumppania tai lahtaamaan lajikumppaneitaan. Se ei ole äänestysohje tai vallankumouksen resepti. Se vie ihmistä ihmeellisten tapahtumien läpi halvauksen tilassa.
Itse asiassa taiteen hienous on juuri siinä, että se on vaistoja, intohimoja ja sitä myöden koko luontoa vastaan. Se on niin sanotun elämän ulkopuolella. Runollisempina aikoina uskallettiin käyttää jopa ilmaisua: jumalallista alkuperää.
Itse asiassa taiteen hienous on juuri siinä, että se on vaistoja, intohimoja ja sitä myöden koko luontoa vastaan. Se on niin sanotun elämän ulkopuolella. Runollisempina aikoina uskallettiin käyttää jopa ilmaisua: jumalallista alkuperää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti