tiistai 26. maaliskuuta 2013

Romaanin kriisi?

Nopea päivitys liittyen mielenkiintoiseen aiheeseen (pahoittelut jo valmiiksi kirjoitusvirheistä).

Suomen Kuvalehden äskettäinen artikkeli käsittelee romaanitaiteen kriisiä. Aihe on mielenkiintoinen ja tuo juttu nostaa esiin hyviä näkökulmia, joten kannattaa lukea. Lisään vain oman kommenttini, tai ehkä pikemminkin ihmettelyni.

Miksi juuri romaanitaide on oletetussa kriisissä? Miksei elokuvan tai vaikkapa teatterin osalta käydä samanlaista keskustelua? Vai käydäänkö? Onko kriisi sittenkin siinä, että elämme vielä viime vuosituhannen lopun virheellisessä hybriksessä, jossa kirjallisuus nähtiin jotenkin liioitellun pyhänä? Sitä piti toisaalta kunnioittaa kuin maallistunutta uskontoa, mutta toisaalta se piti yrittää "puhdistaa" ja uudistaa joka käänteessä.

Oliko Northrop Frye sittenkin oikeassa väittäessään, että länsimainen kirjallisuus kietoutuu paljolti Raamatun ympärille, mikä luo kirjallisuudelle kohtuuttoman pyhyyden auran? Oletetaan että jokaisen julkaistun romaanin pitäisi dramaattisella tavalla muuttaa lukijan koko elämä. Vaaditaan, että kirjailijan pitäisi kirjoittaa kuin hirttotuomion alla. Nämä ovat uskonnollissävytteisiä vaatimuksia.

Syntyisikö kriisimieliala siis vain sen tosiasian vähittäisestä tajuamisesta, että romaani on sittenkin parhaiten kotonaan perinteisessä tarinankerronnassa. Se on laajemmasta näkökulmasta "uusi" (novel) vain pintapuolisten muotoseikkojensa osalta. Pohjimmiltaan se on nuotiotarinan ja eepisen runoelman uudestisyntymä, joka on vain päivittynyt lähemmäksi yksilön näkökulmaa. Kysy vaikka George R.R. Martinilta, jonka lukijat eivät ole mistään kriisistä kuulleetkaan. Enkä nyt tarkoita myyntilukuja, vaan sitä, miten ihmiset hänen romaaninsa kokevat.

En ole lukenut yhtäkään Martinin romaania, mutta tiedän niiden mullistaneen eri-ikäisten lukijoiden elämiä, saaneen heidät ajattelemaan uudella tavalla yhteiskuntaa, valtarakenteita, yksilön suhdetta uskontoon ja niin edelleen. Juuri niitä asioita, joita romaanitaiteelta usein kuulee vaadittavan. Huomattavaa on, että Martin on kaiketi saavuttanut tämän ilman minkäänlaista romaanitaiteen uudistamiseetosta tai muodollisten kokeilujen projektia.

Mitä romaanilta siis halutaan? Että se hylkäisi luontevimman puolensa eli tarinankerronnan? Että siitä tulisi esseistiikkaa? Tai runoutta? Muodollisia kokeiluja kokeilemisen ilosta?

Mielenkiintoisia kysymyksiä, joiden tärkeydestä en ole oikein varma. Tämä ei ole sarkasmia, vaan en todellakaan ole varma.

EDIT: Myös Jukka Laajarinne käsittelee aihetta blogissaan. Laajarinne on muuten kirjoittanut Kehys-nimisen romaanin, joka on yhtä aikaa kokeileva ja hyvin viihdyttävä teos, ehkä vähän David Mitchellin Pilvikartaston tapaan.

6 kommenttia:

  1. Tulenpa nyt uhallakin häiriköimaan blogisi rauhaa kommentteineni, sen verran mielenkiintoisen linkin ja pohdinnan aiheen nostit esiin. Jo suutani raottaessani tiedän sahaavani omaa nilkkaani.
    Mutta romaanitaideko kriisissä? Ehkä. Tarinankerrontako pitäisi jättää syrjään – enpä oikein usko. Kerrontatavat saattavat muuttua, esim. interaktiiviset tekstit ja pelimäiset tarinat saattavat nostaa suosiotaan. Mutta niillä tuskin tulee olemaan samaa ilmaisuvoimaa kuin kunnon romaanilla, kuten juuri R.R.Martinin teoksilla. Tai oikean sivupalkin teoksilla.

    Kunderan mietteissä saattaa silti olla perää, nykyään julkaistaan kirjoja enemmän kuin koskaan. Julkaistuista romaaneista on ylitarjontaa ja liian iso osa - no pakko se on sanoa – on aika keskinkertaisia tuotoksia. Tuo määritelmä ei kyllä sitten päde yhteenkään sinun teoksistasi ;-) Itse uskon, että nämä kertakäyttöromaanit ovat pääsyy nykyiseen ”kriisiin”. Valtaisasta massasta on vaikea poimia helmiä, niitä jotka tarjoavat elämyksiä ja aivoille askaretta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että häiriköit, Rina! On totta, että julkaistujen kirjojen määrä jo itsessään saa aikaan sen, että laatu on kirjavaa.

    Mitä tarinankerrontaan tulee, se tuskin tulee katoamaan. Tuossa SK:n jutussa esitellyt näkemykset ovatkin ehkä enemmän kirjailijoiden ja alan ammattilaisten omaa kamppailua, kun rakkaan ilmaisumuodon rajat alkavat joskus ahdistaa. Taiteilijoiden on varmasti kaikilla aloilla vaikea hyväksyä ajatusta, että jossakin vaiheessa kokeilut on kokeiltu eikä mitään "uutta" ja mullistavaa voi tehdä ilman, että hypätään johonkin toiseen taidemuotoon. Romaanitaiteen kokeilutkin on varmasti kokeiltu jo viime vuosituhannen puolella. Jäljelle on jäänyt kaipuu siitä, että vielä kerran voisi mullistaa ja kohahduttaa jollakin täysin uudella lähestymistavalla.

    Lukijoiden ja kirjallisuuden ammattilaisten välillä on muuten joskus melkein huvittavan suuri kuilu. Anekdootti: juttelin kerran kirja-alan ihmisten kanssa, jotka ihmettelivät lukijatapaamisen jälkeen ikään kuin oivalluksena sitä, että "ihmiset ihan oikeasti käsittelee omia ongelmiaan romaanien avulla".

    Niinpä. Joskus voi tulla sokeaksi juuri oman alan perusasioiden suhteen, kun ajattelee asioita liian teknisesti, älyllisesti, kaupallisesti tms.

    VastaaPoista
  3. Tarkennuksena: yllä oleva ei ole kirjoitettu kokeelliseksi kutsuttua kirjallisuutta vastaan (esim. Yli-Juonikas, Salmenniemi jne). Vertauskohta rockmusiikista: proge on edelleen kiehtova musiikin laji, vaikka se ei enää pitkään aikaan ole ollut "progressiivista" siinä mielessä, että se varsinaisesti uudistaisi mitään. Pikemminkin se on traditionaalista, vaikkakin aivan eri tavalla kuin vaikkapa AC/DC (Poesian Vastakaanon-opuksessa on Teemu Mannisen loistava essee ns. kokeellisen kirjallisuuden traditiosta).

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Itse uskon, että romaani tulee elämään ja hengittämään pitkälti juuri tarinankerronnan kautta. Jos nykyihminen ei jaksa tai halua lukea pitkää teosta, se uudistaa kirjallisuutta luomalla jonkin täysin uuden kerronnan muodon. Siinä mielessä vaikkapa kokeilut multimedian suhteen ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Jostainhan se ajatus vaikkapa novelliinkin aikoinaan lähti... Itse kirjoitan pitkää proosaa, kieltäni on sanottu runolliseksi ja pyrin kuvaamaan maailmaa niin, että se ennen kaikkea koskettaisi lukijaa ja saisi tämän ajattelemaan. Siinä on pitkän tarinan voima ja minulle se riittää.

    VastaaPoista
  5. Kiitos merkinnästä, joka auttoi minuakin sanallistamaan ajatuksiani tämän romaanin uudistamispaineen alla. Itsellenikin tarina on tärkeä väline: kun ihminen on fabuloiva, tarinoita itselleen ja toisille kertova olento, tuntuu merkitykselliseltä nimenomaan se, _millaisia_ tarinoita kerromme. Todellisuuden ja tarinan välinen suhde on hauras ja osin keinotekoinen, mutten näe, että romaanien tulisi tätä kerta toisensa jälkeen lukijalle osoittaa. Hyvässä ja pahassa navigoimme maailmassa tarinoiden avulla. (Ja joskus mietityttää sekin, miksei samaa todellisuus-tarina-debatti koske esimerkiksi lehtijuttuja. Polemisoiden väittäisin, että samat kirjoittajat, jotka kritisoivat romaaneja juonen rakentamisesta juonettomaan maailmaan, lukevat ja linkkaavat aivan hyvällä omatunnolla lehtijuttuja, jotka toimivat pohjimmiltaan aivan romaanien tapaan: etsivät syitä ja seurauksia, rakentavat loogista jatkumoa, vaikkei sitä "todellisuudessa" ole.)

    VastaaPoista
  6. Mutta nythän täällä alkoi keskustelu (ks. edellinen postaukseni). Ihan hyvä niin, sillä työn alla oleva romaani on jäissä vähintään viikon.

    Katri, tekniikka saattaa tosiaan luoda uusia tarinankerronnan muotoja. Luulen, että romaani taidemuotona voi joskus, jos ei nyt kuolla, niin ainakin marginalisoitua, mutta tarinankerronta muodossa tai toisessa tuskin häviää koskaan.

    Pauliinalla oli tuossa kommentissaan hyvä huomio niistä, jotka kritisoivat tarinoiden rakentamista juonettomaan maailmaan. Toisaalla kommentoin, että ihminen hakee luonnon hälyn ja kaaoksen keskeltä ihmeellisellä tavalla juuri harvinaisia asioita, harmoniaa musiikissa, tarinoita kirjallisuudessa. Nämä ovat sivilisaatioiden peruskalustoa (ja yksilön henkisen tasapainonkin avittajia), eivätkä ne mihinkään katoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö niistä poikkeava taide voisi olla hyvää ja merkityksellistä (atonaalinen musiikki, kokeelliset romaanit ja runot jne.)

    VastaaPoista