keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Huonon kirjallisuuden tärkeys














Blogissa on ollut hiljaista, sillä minulla on kolme kirjoitustyötä pöydällä. Kahden osalta valmista pitäisi tulla tämän kuun aikana, romaanin kanssa on väljempää (ilmestyy näillä näkymin 2014). Kotikaupunkilaisille ilmoitettakoon, että esiinnyn Unikoira-romaanin puitteissa ensimmäistä (!) kertaa Vaasassa kirjamessuilla sunnuntaina 21.4. (tarkemmin ohjelmassa).

Kirjoittamisen ohessa aloin selittämättömästä syystä kaipailla Huonon kirjallisuuden seuraa, joka toimi kai aktiivisesti vielä 2000-luvun alkupuolella ja julkaisi ainakin antologian Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa, ehkä muitakin. Kirjailijan on nimittäin tärkeää toisinaan lukea todella huonoa proosaa. Tämä ei ole mikään vitsi.

Huonon tekstin lukeminen voi johtaa mielettömän hienoihin oivalluksiin (joskus 90-luvun loppupuolella muistan kokeneeni erinäisiä pieniä valaistumiskokemuksia katsoessani satunnaisesti Kauniita ja rohkeita. Olin täysin ulkona juonesta ja henkilöhahmoista, mikä vain auttoi asiaa). Uskon myös, että kirjailijoille tekisi hyvää saada julkaista tahallaan hävettävän surkeasti kirjoitettua tekstiä.

Onhan näin toki tehtykin. Riku Korhosen Rakkautemme raivoavat rapahaudat on edelleen mestariteos. Umberto Econ "The Structure of Bad Taste" -esseessä on muistaakseni katkelma kitsch-proosasta, jonka tekijöiksi paljastui joukko eturivin kirjailijoita (mm. Rilke). Harry Salmenniemen Runojä-kokoelmassa oleva Syysmyrskyt-osio on oma suosikkini (esimerkki yhden runon lopusta: "syksyinen psyyke: metafyysisessä viipyily / mietiskely, ryypiskely. Hyvinä ystävinä sherry, whisky / nietzscheläisyydessä kieriskely").

Huono kirjallisuus ei kuitenkaan ole pelkkää hupia. Ainakin omasta puolestani tunnustan, että naureskeluun liittyy myös häpeän sävyjä ja oivallus: juuri tuotahan minäkin teen. Haen syysmyrskyjen tunnelmaa, tai Salmenniemen sanoin, lyyran mystisiä sävellyksiä. Enkä ole yksin.

Ehkä huonon kirjallisuuden tärkein oppi onkin siinä, miten tuskallisen lyhyt matka hyvän ja huonon välillä lopulta onkaan. Miten pienistä sävyeroista riippuu se, jyliseekö tekstissä todella myrsky. Vai Mallusjoen lehmätkö ne siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti