Danielewskin House of Leaves -romaanin (ks. edellinen postaus) herättämiä
ajatuksia voisi käsitellä pitkän esseen verran, mutta esitän nyt vain muutaman
hätäisen kommentin.
Kuten sanottu, kyseessä on
vähintäänkin kokeellinen romaani, joka rakentuu riivattu talo -teemaisen
kauhutarinan ympärille. Se kuitenkin kasvaa filosofiseksi metafiktioksi ja
kirjalliseksi tripiksi, jonka vertaista ei ihan heti tule mieleen. Kunnianhimon
ja yksityiskohtien paljouden edessä ei oikein voi muuta kuin ihastella. Tätä kun lukee kesäyössä, ei lisäpäihteitä tarvita.
House of Leavesin ”kokeellisuudessa”
on yksi mainitsemisen arvoinen piirre. Romaani ei hyppää suoraan altaan syvään
päähän, vaan ikään kuin opettaa estetiikkansa ja ilmaisutapansa lukijalle vähän
kerrallaan. Kauhutarina muuttuu vähitellen rinnakkaiskertomusten,
pseudoakateemisten viittausten ja typografisen leikkien labyrintiksi
Romaani ei kuitenkaan missään vaiheessa täysin hylkää tai tee tyhjäksi tarinaansa vain osoittaakseen että tarina on aina "pelkkä konstruktio" tms. (mikä kuuluisi
stereotyyppisemmän kokeellisen romaanin rutiiniin). Juonivetoisen kerronnan konventioita
analysoidaan ja tutkitaan kuin vierasta elämänmuotoa, mutta niitä ei nihiloida. Tämä on selvästi yksi romaanin vahvuuksista.
House of Leaves on poikkeuksellinen myös siinä mielessä, että siinä on tunnetta. Kokeellinen taide, oli
se sitten kirjallista tai kuvallista, on usein kylmää. Tämä on tietysti yleistys (poikkeuksia tulee mieleen saman tien, kirjallisuudesta ensimmäisenä Harry Salmenniemi), mutta tarkoitan sellaista filosofis-arkkitehtonista sommittelua, jonka ei ilmeisesti ole
tarkoituskaan herättää muita reaktioita kuin oman heimon hyväksyntä ja tunnistamiselämys:
tämä on tätä meidän juttua. House of Leaves on älyllisen metakirjallisuuspuolensa lisäksi aidosti pelottava,
hauska ja koskettavakin. Kauhutarinana sen tenho on senkaltaista, etten
ihmettele, jos vaikkapa Lovecraftia tai Ligottia lukevat innostuvat tästä (Stephen King -fanit eivät luultavasti pidä, vaikka King itse asiassa vilahtaa romaanissa fiktiivisenä henkilönä!)
Onhan romaania toki myös parjattu.
Minustakin tuntui monessa kohtaa, että kyseessä on seonneen, päihderiippuvaisen
kirjallisuudenopiskelijan epätoivonilmaus, kun sekä lopputyö että sydänverellä
vuodatetut romaanikäsikirjoitukset ovat törmänneet establishmentin
tiiliseinään. Ne on sitten paiskattu yhteen muotopuoleksi hirviöksi, joka on
alkanut elää omaa elämäänsä (en siis tunne romaanin syntyhistoriaa tältä osin,
vaan arvailen). Monet varmasti turhautuvat tähän teokseen jo kauan ennen
puolta väliä, minkä ymmärrän myös.
Aivan varmasti on kuitenkin myös
niitä, jotka laillani eksyvät House of Leavesin labyrinttiin oikein mielellään.
Tämän voi luvata: jos teoksen jaksaa kahlata läpi, kokee jotakin sellaista,
mitä kirjallisuus aika harvoin aiheuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti