maanantai 2. syyskuuta 2013

Jeesuksesta puhumisen nuotti











Tätä blogia luetaan paljon. En tiedä, paljonko kirjailijablogeissa yleensä on kävijöitä, joten kyse on täysin subjektiivisesta arviosta. Varmasti lukijamääräni on johonkin muotiblogiin tai vastaavaan verrattuna naurettava, mutta kävijälaskurin mukaan täällä vieraillaan tuhansia kertoja kuukaudessa. Minulle se on käsittämättömän paljon.

Blogia pidetään yleensä osana kirjailijan itsemarkkinointia. Onhan se niinkin. Tuossa nuo kirjani ovat sivupalkissa. Jos joku niitä hankkii blogipäivityksieni vuoksi, niin hienoa. Jatkakaa samaan malliin. Ja uusista romaaneistani kerron täällä aivan varmasti. Mutta rehellisesti sanottuna: sen vuoksi en kyllä jaksaisi tänne kirjoittaa.

Blogi on vertaansa vailla oleva kanava ajatuksille, jotka eivät mahdu romaaneihin, kolumneihin tai Facebook-päivityksiin. Usein on käynyt niin, että kirjoitan blogipäivitystä samalla hartaudella kuin romaania. Blogi on myös henkireikä ulkomaailmaan silloin, kun romaani on kesken ja työ on klaustrofobisessa, kaiuttomassa vaiheessa. Edellisen uniin liittyvän päivityksen kommenttiosiossa käyty keskustelu on hyvä esimerkki siitä, miten blogin kautta voi varmistaa, että siellä maailmassa vielä ollaan. En ole yksin.

Kerran eräässä blogin pitämiseen liittyvässä keskustelussa sain ohjeita siitä, miten voi houkutella lisää lukijoita ja sitä kautta markkinointiarvoa touhulle. Räväkkyys, ajankohtaisuus ja sitä rataa. Hieman häpeissäni myönnän, että taisin vanhassa blogissani hetkellisesti kokeillakin tuota linjaa. Lopputulos oli surkea. Väittelin kommenttiosiossa muutaman ärhäkän monomaanikon kanssa asioista, joista meillä kenelläkään ei voinut olla minkäänlaista varmuutta.

Ovelimmassakin markkinointipuheessa on yksi perustavanlaatuinen ongelma. Siinä haisee kaavamaisuus ja tarkoitushakuisuus. Kun puhelinmyyjä kyselee, minkälainen sää siellä päin on, tekisi mieli katkaista puhelu saman tien. Kun Jehovan todistajat tulevat ovelle ja juttelevat mukavia, kaikki osalliset ovat piinaavan tietoisia siitä, että todellinen tarkoitus on puhua Jeesuksesta ja nimenomaan Jehovan todistajien Jeesuksesta. Se tappaa rupattelusta ilon, inspiraation ja yllätyksen mahdollisuuden.

Blogikirjoittajana yritän välttää Jeesuksesta puhumisen nuottia.

Koskahan joku markkinointinero keksii pyörän uudelleen: kiinnostavaa ja innostavaa on se, että kirjoittaa oikeasti kiinnostavista ja innostavista asioista. Ei vain niistä, jotka kolahtavat markkinointitutkimusten keskiarvoihmiseen. Siihen, jota ei todellisessa maailmassa ole olemassakaan.

4 kommenttia:

  1. Taidan itse päivittää ihan liian harvoin, että saisin kovin suurta kävijämäärää omalle blogilleni, mutta hauskana yksityiskohtana: yli kaksi vuotta sitten kirjoittamaani bloggausta Enkeli-Elisasta ja muista kirjallisista huijauksista käydään joka päivä lukemassa sellaiset parikymmentä kertaa. Eli selvästi jotkut aiheet vetävät enemmän kuin toiset, mutta koska kirjoitan blogia lähinnä huvikseni, niin en jaksa edes yrittää alkaa pähkäillä, mitkä sellaisia olisivat.

    VastaaPoista
  2. Hyvä periaate! Jokaisen taiteentekijän on hyvä välillä mainostaa tekemisiään (varsinkin jos kukaan muu ei sitä tee), mutta jos siitä tulee liian itsetietoista ja päämäärähakuista, se alkaa näkyä ilmaisussa, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  3. Käyn lukemassa muutaman kirjailijan blogi-sivuja. Minusta on hienoa näin lukijan kannalta kuinka te kirjailjat näiden blogien kautta paljastutte meille lukijoillenne. Nämä palastumiset eivät tee teistä tyhmempiä eikä viisaampia, mutta ainakin minussa herää lukea myös kirjailija-blogistin varsinaista tuotantoa. Toki ymmärrän että blogi ja kirjat ovat kaksi ihan eri asiaa.
    Arvostan myös suuresti blogeissa esiin nousevia kirjoja. Esim. Melenderin blogin kautta löysyin Bernhardin. Tunsin toki nimen, mutta mr antiaikalainen sai aikaan lopullisen sysäyksen. Kommenttiosat sitten... Ihmeen hyvin te kirjailijat jaksatte vastata kommentteihin. Toisaalta, ihmeen me hyvin me lukijat jaksamme edelleen lukea näitä blogejanne. Ehkä näiden blogien eräs merkitys on tekijä-lukija -suhteen tasavertaistaminen. Olemme yhdessä tyhmiä ja viisaita, kirjoitamme yhdessä onnistuneita ja epäonnistuneita kommentteja. Samalla kuitenkin säilyy etäisyys, ja illuusio. Lukija pysyy myyttisenä lukijana joka itse asiassa luo teoksenne aktuaalisesti omassa päässään. Ilman meitä kirjailija on pahassa pulassa. Te kirjalijat sen sijaan säilytätte meille lukijoille varsinaisen alkulähteen omaisen tekijyytenne, te teette sanoista taidetta. Kyllä, juuri sitä! Ilman teitä me olemme pulassa. Tai ainakin ilman kirjaa.

    jope

    VastaaPoista
  4. Tommi Melenderin blogin kautta taisin minäkin aikoinaan löytää mm. Houellebecqin, joten kollegoiden blogien seuraaminen on minullekin tärkeää. Timo Hännikäisen blogista olen saanut tietoa monista elokuvista, joista olen ollut täysin tietämätön, ja kirjavinkkejä olen vuosien varrella saanut ainakin Miina Supisen, Karo Hämäläisen, Anita Konkan ja Terhi Rannelalan blogeista.

    Illuusion säilymisestä: tuo on itse asiassa tärkeä näkökulma. Vaikka kirjoitan tänne laajasti asioista, jotka minua kiinnostavat, pidän kiinni siitä, että tämä on ensisijaisesti kirjallinen blogi. Täsmennyksenä voisi vielä sanoa, että keskityn kirjallisuuden _mielenkiintoisiin_ näkökulmiin, joihin eivät mielestäni kuulu kustannusmaailman koukerot tai muut kirjailijuuden käytännön näkökulmat. Niihin kajoan vain silloin, kun koen sen todella aiheelliseksi, vaikka jostakin kumman syystä nuo aiheet tuntuvat aiheuttavan eniten säpinää. Toivon, että tämä ei kerro mitään yleistä kirjallisuuden tilasta. Kirjallisuuden sisältöjen toivoisi aina olevan puitteita mielenkiintoisempia.

    Mutta kiitos, että luette ja kommentoitte! Kuten päivityksessä sanoin, varsinkin kirjoittamisen yksinäisimmässä vaiheessa on tärkeää välillä kuulla ihmisääniä, vaikka olisivat virtuaalisia ja kuuluisivat tuntemattomille ihmisille.

    VastaaPoista