Aina kesä

Kuluva kesä on ollut hyvällä tavalla kummallinen. Olen runsaan kuukauden aikana kirjoittanut ja lukenut moninkertaisesti enemmän kuin koko edeltävänä keväänä. Romaanin työstämisen lisäksi olen päivittänyt blogia säännöllisesti, kirjoittanut kolumneja ja jopa runoja, jotka ilmestyvät eräässä brittiantologiassa joskus tulevaisuudessa.

Iloisia antologiauutisia tuli myös novellirintamalta, sillä Naurunukke-niminen tarinani julkaistaan jenkkikustantamon kautta. En tiedä yksityiskohtia, mutta olen uutisesta riemuissani etenkin siksi, että kyseinen novelli on minulle monella tapaa merkityksellinen. Se syntyi Käärinliinojen oheistuotteena, mutta teemat ja etenkin eräs tietty tapahtumapaikka ovat keskeisiä myös työn alla olevassa romaanissani.

Luettujen kirjojen valikoima on kirjava. Tässä lista.

Georges Bataille: The Trial of Gilles de Rais – jos et tiedä, kuka de Rais oli, kannattaa miettiä tarkkaan, haluatko tietääkään. Ei niille, jotka haluavat uskoa, että kaikki ihmiset ovat sydämessään hyviä. Tai mistä minä tiedän. Ehkä Bataillen analyysi "pyhästä hirviöstä" sopii juuri heille.

Jennifer Egan: Sydäntorni – hyvin viihdyttävä, ehkä liiankin mukiinmenevä ja särötön. Sisäinen kustannustoimittajani olisi jättänyt viimeisen osion kokonaan pois. Suomentaja Heikki Karjalainen on saanut Eganin humoristisen tyylin näppeihinsä hienosti.

Gregory Schrempp: The AncientMythology of Modern Science - kirjoitin tästä lyhyesti täällä.

Paula Guran (toim.): The Best Dark Fantasy and Horror 2012 – luen näitä antologioita joskus ikään kuin ammattikirjallisuutena. Osan novelleista ohitin selailemalla, kun lähtökohta ei kiinnostanut, mutta jäi jotakin käteenkin: Lisa Tuttlen tarina oli vähäeleisyydessään nerokas ja ansaitsisi parhaiten nimetty novelli -palkinnon: ”Objects in Dreams May Be Closer than They Appear”. Stephen Kingin ”The Dune” oli Alfred Hitchcock esittää -henkisessä ilkeilyssään sympaattinen.

Mark Z. Danielewski: House of Leaves - kirjoitin tästä kaksikin postausta, joista analyyttisempi täällä.

Anne Leinonen: Viivamaalari - todellista uuskummaa, sillä kyseessä saattaa helpostikin olla kummallisin suomalaisen kirjailijan julkaisema romaani (tai sitten outous korostuu suomalaisessa kirjallisuuskentässä enemmän. En tiedä). Jopa kirjoitustyyliltään petollinen kirja, jota lukiessa ei todellakaan voi arvata, minkälaisiin sfääreihin tarina päätyy. Ei Päätalo-faneille (tai ehkä juuri heille!).

Lisäksi lueskelin Francine Prosen Reading Like a Writer -teosta, josta piti laittaa tännekin eräs kirjallisuudentutkimuksen politisoitumista käsittelevä sitaatti, mutten enää löytänyt sitä. Lukematta jäivät vielä Haruki Murakamin The Elephant Vanishes, Tommi Melenderin Yhden hengen orgiat ja Yukio Mishiman Acts of Worship (Murakami saattaa jäädä lopullisesti hyllyyn pölyttymään, sillä tajusin lukeneeni ensimmäisen ”novellin” aiemmin osana The Wind-up Bird Chronicle -romaania).

Tätä kirjoitus- ja lukurupeamaa seuraa luultavasti inspiraation syksy, jonka aikana vaivun alakuloon, katson televisiosta roskaa ja hypnotisoidun myrskyssä huojuvista katulampuista.

Joidenkin mielestä on hienoa, että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Minä haluaisin, että olisi aina kesä.

---

Lisäys: jostakin käsittämättömästä syystä unohdin parhaan kesän aikana lukemani romaanin listasta: Tim Krabbén The Cavesta postaus täällä.